perjantai 12. joulukuuta 2014

Eläimellistä elämää


Maatilla eläessä monet elämän isot ja normaaliympyröissä peitellyt asiat ovat osa arkea. Mitään ei voida peittää, kaikki on nähtävissä myös lapsille, niin kuin maaseudulla usein on totuttu. Syntymät ja kuolematkaan ei samanlailla pelota, kun niitä on nähnyt pienestä pitäen. Kuitenkin vieraille lapsille poikiminen tai lemien kiimat voivat olla hyvinkin pelottavia kokemuksia ja aikuisille rujoja, karuja ja ehkä hävettäviäkin.

Ruokaa!

 
Sadan lehmän tilalla poikimisia on noin 10/ kuukausi. Monet lehmät poikivat öisin, jolloin amulla, kun tulemme hommiin, löytyy pieni vasikka poikimakarsinasta jo nuoltuna puhtaaksi. Nuolenminen on tärkeä toimenpide molemmille, sillä siinä emo siirtää kielellään vasta-aineita uudelle tulokkaalle sekä puhdistaa vasikan kalvoista ja muista syntymä eritteistä. Lehmä samalla kerää itselleen kalvoista arvokkaat ravinto-aineet takasin. Lehmä nuolee myös maasta kaikki limat ja veret pois luonnollisenkin käyttäytymisen takia, ettei mahdollisille saaliseläimille kantautuisi hyvää hajujälkeä. Syntymä ei tosiaan ole mikään mielikuviemme kaunein tapahtuma. Monet lehmät haluavat poikia seisten, joten vasikka putoaa n. puolentoista metrin korkeudesta lattialle ja verta lentää. Mutta se on hyvä. Pieni tömähdys saa vasikan heti vetämään kehkoihinsa happea ja hengitys alkaa sujua. Lehmän takamuksesta jälkeiset roikkuvat jonkun tunnin, joskus päivän ajan, ennen kuin ne tipahtavat pois. Näin ne ovat myös häpeilemättä kaikkien nähtävillä. Kun jälkeiset irtoavat, lehmä syö ne, keräten talteen mm. menetettyä verta ja kalsiumia.

Kerran satuin juuri avaaman oven ja astumaan poikien kanssa sisälle navettaan, kun lehmä pudotti edessämme jälkeiset ulos. Näin pienen kauhun pojillamme, ja tiesin että jotain pitäisi nyt selittää enemmän. Kerroin että," nyt lehmä pudotti eteemme sellaisen vasikan turvapussin, jota pieni vasikka tarvitsi mahassa olleessaan niin, että se pystyi kasvaa isoksi. Nyt kun vasikka on tullut ulos maailmaan, eikä lehmäkään sitä tarvitse, niin se pudotti sen pois." Ilmeet helpottui  ja vanhemman pojan kommentti "hyvä juttu", kertoi, ettei asia enää pelota.

Kaikki ei aina mene kuitenkanaan hyvin. Joskus sitä kiintyy joihinkin lehmiin ja minä kiinnyin Elmaan. En ollut sen ainoa, niinkuin mieheni asian ilmaisi. Elma tykkäsi kaikista ihmisistä ja yleensä kun tuli hommiin, se könysi heti ylös parresta ja tuli luo. Se yritti laittaa päätä kainaloon ja halusi silitystä.. Tämän se teki siis kaikille muillekin, mutta tykkäsin siitä kuitenkin erityisesti.  Kun Elma poiki olin yksin navetalla. Soitin kyllä Valtterin ja pojat avuksi, jos tarvittaisiin veto-apua. Joskus varsinkin hiehoilla, ensimmäinen synnytys on vaikea ja sitä voidaan helpottaa niin, että kun sorkat näkyy, siihen kiinnitetään remmi, josta voidaan auttaa vetämäään silloin, kun lehmä työntää vasikkaa ulos.
Valtteri kätilönä poikimakarsinassa
Synnytys oli kuitenkin helppo ja vasikka tuli joutuin ennen kuin pojat ja Valtteri ehtivät navetalle. Mutta vasikka oli kuollut ja sinertävä. Aloin itkeä ja inhosin sitä, että juuri minun piti olla navetalla silloin, kun tämä tapahtui. Valtteri kantoi käsissään kuolleen vasikan häkistä pois ja vei lehmän lypsylle. Elämään kuuluu syntymää ja kuolemaa ja joskus saman aikaisesti. Minulle, muualtatulleelle, elämän ja kuoleman läheisyys ja mahdollisuus joka päivälle, vaatii edelleen totuttelemista.
Joskus lehmä kuolee tai se joudutaan lopettamaan tilalla ja lähettämään raadonkeräilyyn. Viime kesänä tälläisen tapauksen jälkeen, kun lehmä oli jouduttu lopettamaan ja se odotti kuljetusta pihaton takana, pojat sattuivat paikalle. Alkuun tietenkin pieni järkytys ja kädestä kiinni. Aikamme asiaa tuumattuamme nuorempi kysyi jo lupaa mennä koskemaan ja kävi taputtamassa lehmää kevyesti. Sen jälkeen jo molemmat halusivat antaa lehmälle vielä viimeiset halaukset, koska sitä ei enää koskaan myöhemmin nähtäisi. Kuolema tuli käsiteltyä konkreettisen esimerkin voimin ja uskon, että tämä helpottaa sen käsittelyä. Kaikista aika jättää joskus.


Toinen hyvin näkyvä asia on lehmien kuukautiskierto (21pv). Pihattonavetoissa kun lehmät ovat vapaana, ne pystyvät näyttämään luonnollisin tavoin oman kiertonsa vaiheet. H-hetken lähestyessä ne hyppivät ensin muiden lehmien selkään ikään kuin näyttäen sonnille, että kohta voisi olla hyvä aika astua eli suorittaa siemennys. Yleensä tätä juoksentelua ja hyppimistä on koko kliimaksin edellinen päivä.  Sitten, kun hedelmöittymiselle olisi paras hetki, lehmä jääkin seisomaan alle. Tämä tarkoittaa sitä, että se antaa muiden lehmien hyppiä sen selkään, eikä se yritä päästä alta pois, niin kuin kaikkina muina päivinä. Mutta niin kuin ihmisetkin, niin eläimetkin ovat omanlaisiaan. On myös joitain niin arkoja lehmiä, jotka ei uskalla hyppiä toisten lehmien selkään saati antaa niiden hypätä omaan selkään. Silloin on vain seurattava niiden muuta käyttäytymistä: huuteleeko se enemmän, onko se muuten aktiivisempi ja erittääkö se limaa ja minkälaista limaa. Joskus vain huomaa, että jollain lehmällä veret jo tuli, vaikka mitään erityistä niiden käytöksestä ei ole huomannut. Kirjaamme siksi kiimakalenteriin ylös sen päivän kohtaan, että V eli veret ja näin tiedämme suurinpiirtein, koska kyseinen lehmä olisi siemennettävä ensikierrolla. Jokaisen lehmän kiimakierto on siis tiedossa ja ylhäällä tietokoneella, josta sitä seurataan.


Nämä ovat osa maatilojen arkipäivän asioista. Kauhuissani kuuntelin vanhan Pajulan ruokapöydässä seurustelumme alussa, jossa joku sattui sanomaan ohimennen isäntäväelle että:" hei, nyt muistin aikaan. Tanskulla nro. 562 oli hyvä lima: ohut ja venyvä, pitäis varmaan huomenna siementää tai käyttää sonnilla." Esko nyökkää, ihmiset jatkaa syömistä, eikä kenenkään muun ilme edes värähdä.
Pusu, kiitos!

maanantai 10. marraskuuta 2014

Maatilan viikko

Rennompaa otetta luvassa. Valtteri vierailee blogistin roolissa ja kirjoittelee maatilan erilaisista päivistä, joka päivälle siis uusi juttu. Koskaan kun ei voi varmasti sanoa, mitä hommia päivä tuo tullessaan...


Maanantai
-herätys klo 7:30 ja aamusärvintä. (navetalla renki tän viikon, paitsi tiistaina)
-navetalle työntelemään rehua lehmien eteen ja yleistarkistus navetassa
-sunnuntaina päälle laitettu maidon näytteen otto pois päältä
-maitonäytteiden purkitusta klo 8-9, suomipoppi soi
-palaveria ja kahvia työmiesten kanssa
-päivän ensimmäinen kaupparatsu soittaa
-käyty etsimässä rakennusmiehille tarvikkeita rehukeskuksen muovitukseen
-salaojakaivon uppopumppu juntturissa (kiroilua), ei jaksa vanha enää pyöriä, vaihdetaan tilalle uusi syönnin jälkeen
-lehmän siemennys, hyvä kiima
-appeen teko lehmille klo 11-12
-soittelivat ja pyytivät karjamatkalle rapakon taakse, kieltäydyin
-ruokintapöydän tyhjennys ja uuden appeen jako
-ruoanlaittoa ja ruokailu 12-13 (pyöräytin itselleni ja rengille mantelikalan uunissa ja lämmitin pottumuusia pakkasesta, panostin ja tein oikein porkkanaraastettakin)
-uusi uppopumppu kaivoon, tyhjennysletku jäässä, suotta vaihdoin uuden... jätin kuitenki kaivoon, ku on keli plussalla, jospa sulais. Pitää muistaa ottaa torstaina pois, ku alkaa pakkaset
-paalikärry perään ja paalien hakuun, samalla reissulla otetaan rehunäytteitä 4kpl seuraavista syöttöön tulevista paaleista
-mennessä viedään salaojitettavalle pellolle pari kieppiä salaojaputkea ja haetaan pajalta o-renkaita vuotavaan kuormaimen liittimeen, tilasin myös uuden poltinkaapelin migiin, kun muistin kerranki kattoa migin mallin pajalla.
-paalien ajua yms. klo 16:30 asti (pihlajanmäki peilijäällä, maha kuralla lastasin paaleja kärryyn ku pelotti valmiiksi se alamäki. no ainahan sitä alaspäin pääsee...)
-rehunäytteiden saatteiden kirjoittelua toimistolla ja karjan tsekkailua. Ei siemennettäviä aamuksi, vaikka onkin mahtiorgiat muutamilla menossa.
-päivän toisella soittelevalla kauppamiehellä oli kans mahdottoman edullista...
-klo 17 sitten kotiin paistamaan muikkuja
-19:30 päivän toivottavasti viimeinen kaupustelija tarjosi melkein ilmasta lehteä
-klo 20 navetalla rehujen työntelyä ja appeen jako, jotta riittää evästä aamuun
-klo 21:30 unta palloon


Tiistai
-herätys klo 5:00
-pihaton yläkerran toimistosta aamukatselmus alas navettaan ja tietokoneelta yön tapahtumien tsekkaus, kaikki valtakunnassa normaalisti (tai ainakin siinä uskossa vielä olin)
-ajolista kourassa pukuhuoneeseen ja siviilit pois. Kotimaisen traktorivalmistajan logolla varustettu haalari niskaan ja navettaan
-antibioottitesti poikineelta lehmältä testilaitteeseen, valmis kolmen tunnin päästä
-maitosuodattimien vaihto ja robottien huuhtelua vedellä
-navetan perällä kuitenkin joku mahdoton hulabaloo ja älämölö menossa. Hieho oli kerinnyt poikia lehmien sekaan ja uudella tulokkaalla oli enemmän hoitajia kuin hulluilla päivillä asiakkaita.
-hieho ja vasikka karsinaan, sekä hiehon lypsy ja vasikan juotto
-parsien putsausta ja robotille ajettavien lehmien vahtausta klo 6-7
-loppujen vasikoiden juotto ja nuorkarjan parsien putsaus
-vanhan navetan hiehojen hoito
-robottien tarkempi pesu ja paikkojen siivoilua
-lehmille lisää apetta vaunusta
-päivällä tulevaan teuraskyytiin eläinten valmiiksi otto häkkiin
-klo 9 toimistoon kikkailemaan tietokoneella. Ei ollut aamulla testiin laitetulla lehmällä antibioottia, maidon uskalsi kääntää kohti meijeriä
-metsä-asioiden hoitaja soitti ja varmisti luvan hyväksyä ensitalven harvennuskaupat, lupa myönnetty
-klo 9:30 säilörehutorni kauppias saapuu esittelemään tuotettaan, pähee laitos.
-noin klo 11 ruokailua kotosalla, ruoaksi saatiin hiukset nostattavaa kurpitsakeittoa (chiliä)
-klo 12:30 saapuu teuraskyyti, ei mahtunu ku yks, loput jäi huomiselle
-lehmien appeen teko 12:30-13:30
-pesuaine-kauppias tavoitteli, en vastannut
-umpeenmenevien lehmien lypsy ja umpeenlaitto sekä siirto umpiosastolle
-rekka toi kuorman hirsiä kauhavalta, kuorman purku. Kuski noitui navigaattoriaan ku neuvoo kuulemma minne sattuu
-klo 15 vasikoiden yksilöhäkkien putsaus likaisista kestokuivikkeista Eliaksen kanssa. Pauliina ja Joonatan hoitavat iltanavetan
-uuden appeen jako lehmille
-klo 16 vanhan navetan hiehojen hoito
-pikku apurille tuli rupsun mukana kakka housuun, kotiin pesulle... (pitikin villitä)
toimistoa
-navetalta tuli soitto, joku lehmä luuli olevansa korkeushyppääjä, mutta usko loppui puolivälissä kesken. Siellä se killui mahansa varassa aidan päällä. Eiku lehmän takapotkasta kiinni ja uuden kyykkäyksen maailman ennätyksen kimppuun... Ei muute liikahtanutkaan... aidan purkuhommiksi meni ja lehmä vapaaksi...
-aamulla poikinut hieho venkoili myös, lypsettiin se sitten yhdessä
-klo 17:30 poikien kans toimistoon ja kirjaamaan syntymä, teuras ja umpeenmenot Ammu-ohjelmaan.
-klo 18 kotiin
-klo 21:35 unta palloon


Keskiviikko
-robotti soittaa yöllä 23:30, mukamas tuntematon eläin robotilla, naapuristako lie kylään tullut. Vaatteet niskaan ja pihatolle. Robotin tunnistin häröilee, korjautu säätöhommilla. Pitää muistaa tilata varalle uusi jos vaikka päästää savut joskus...
-klo 00:20, paikkani sängyssä on näemmä vallattu pikkumiesten toimesta, kömmin kuitekin sekaan
-herätys klo 6:00
-tarkotus aamujoogaata, mutta teuraskyyti tuleekin jo kahdeksalta. Nilkkakin on kyllä vähän kipeä... Vähän aamupalaa ja kahvettia, suunnitellaan päiväksi pihamaan siivoilua.
- klo 7:00 navetalla aamutsekkaus ja rehujen työntely lehmille, uus vassu näyttäs voivan hyvin
-hiehoilla ape vähissä, jotkut yksilöt huutavat kuin eivät ois ruokaa vuoteen saaneet, laitan appeen sekoittumaan ennen teuraskyytiä
-huomiseksi luvattu pakkasta ja yksi traktoreista näkyy seisovan vannetta myöten syystulvassa,
meinasin siirtää kuivemmalle, mutta oli näköjään akusta virta lähtenyt talvilomille. Sulaahan se routa ennen rehuntekoa... Tuumin ettei jouda ennen teuraskyytiä lataamaan akkua.
-toinen lähtevistä lehmistä oli kadottanut toisen korvamerkeistään, täytyy kirjoitella tilapäismerkki toimistolla
-klo 8 saapuu kyyti ja eläimet autoon
-hiehoille appeen jako
-klo 8:15 puhelin soi, katsoessani soittajan nimen muistan, että tänäänhän oli työterveyshuollon käynti klo 8-11, nooh mitäs pienistä, siirretään hommat huomiselle
-kierrellään tth-tyypin ja avustavan agrologin kanssa navettaa ja tutkaillaan työtapoja, kunnossa oli. Lopuksi kahviteltiin ja turistiin toimistolla mukavia.
-pari ynnykkiä siemennetty, toinen vastusteli, ranne hellänä sai puristella
-klo 11:30 ruokailu, kasvisnugetteja, nuudeleita ja salaattia
-kiitolinja toi lavallisen tarvikkeita
-klo 12:30-13:30 lainaruohonleikkurin palautus vanhemmille ja sieltä peräkärryyn vanhaa elektroniikkaromua (viedään huomenna kuorma kierrätyskeskukseen), kotoa myös aimo läjä vuoden aikana kertynyttä roipetta kyytiin.
-klo 13:30-15:00 lehmien appeen teko ja vanhaan navettaan pyöröpaalin vienti (housujen vasemmassa taskussa näköjään reikä, puhelinkin oli siellä ainakin joku aika sitten... jäi instagrammit ja iltalehden lööpit tarkistamatta... rypsin valuessa apevaunuun on hyvää aikaa joutavuuksiin)
-järjestelin eilen tulleet hirret talvisäilytykseen ja keräilin pihamaalta talteen leluja yms rojua ja järkkäilin uuden rakennuksen ympäristöä, huomenna loppusiivous
-hain sisältä puhelimen josko sais paikannettua kadonnutta luuria. Pihamaalla on kyllä yks hillitön rapakko, siellä se kuitenkin köllöttää
-klo 16 luuri löytyi vanhasta navetasta (pahus, ei saanut uutta megahienoatehokasta älyluuria)
-kotiin kahville, Pauliinalla tänään opetuksia, miesten ilta siis tiedossa
-klo 22:00 appeen jako ja navetan tilanteen tarkastus, kyllä ne yön taas pärjää
-apevaunun edessä oleva traktori sylki sisuksistaan mustia kuminkappaleita, tuulettimen hihna oli tullut tiensä päähän. Aamulla jatkamme siis siitä...
-23:00 unta palloon


Torstai
-herätys klo 6
-navetan toimistoon ja tietsikalta karjan tsekkaus, kuukausittaisten maitomäärätietojen ilmoitus karjan tarkkailuun, ei siemennetäviä tälle päivää
-traktorin pajoitusta, uudet remmit koneeseen ja taas ärjyy
-klo 7:30-8:30 umpeenmenijöiden häkkien pesua painepesurilla
-puolentunnin tehopalaveri raksalla työmiesten kanssa
-kylällä hoidettavien asioiden lista kasvoi taas mahdottomiin sfääreihin, Pauliina luopui mielellään mahdollisuudesta nähdä edes vähän sivistyksen häiventä, lähdin siis kylille.
-klo 10-13:30, kruisailua keskustassa luu ulkona, viety elektroniikkaromut kierrätykseen ja haettu mm. lautaa ja erinäisiä rakennustarvikkeita. Heitetty myös pikkuveli pyhäsalmeen, lähtee talvea pakoon siperiaan...?
-autolla huristellessa tilasin mm. uudet nastarenkaat lava-autoon, varahihnat traktoriin, lisää energialiuosta ja seleeniä lehmille, sekä juttelin pankkineidin kanssa rehukeskusasioista
-klo 13:30 kotona kuorman purku ja jatkettiin rakennuksen ja pihamaan törkyjen siivoilua poikien ja paun kanssa
-tsekkasin meiningin navetalla (hyvä boogie) ja työntelin rehua lehmille klo 15 sekä jaoin loput eväät vaunusta, tänää ei tulekkaan appeen tekoa, huomenna molemmat aamusta
-nostelin purupaaleja lisää sisälle navettaan
-roskien yms. vientiä ja rakennuksella puuhastelua klo 18:30 saakka (ruoja että on tuo pikkupakkanen näi alakuun kylymä)
-toimistossa vielä lehmien tarkkailua ja sitten kotiin
-klo 21 unta palloon



Perjantai
-nousin sängystä klo 8, meni pitkäksi.. (varmaa nähny unia juuri julkistetusta uudesta Valtrasta, kun nui nukutti)
-tietokoneelta ja toimiston ikkunasta pihaton tilanteen tsuumailua, ei siemennettäviä tai muutakaan ihmeellistä
-lehmien appeen reseptin viilausta
-appeen työntely lehmille, vasikalle korvamerkkien laitto
-hiehoappeen sekoitus, samalla kun vaunu jauhoi evästä pienemmäksi laitoin sen jäätyneen traktorin akun lataukseen ja vaihoin pihaton pukuhuoneeseen loisteputket, ei mene enää aamusin vahingossa naisten farkut jalkaan...
-lehmien appeen teko (appeeseen tulee siis 4kpl pyöröpaaleja yht 5000kg, täysrehua, rypsirouhetta ja kivennäistä sekä vähän vettä)
-robottihuolto-urani aikainen asiakas soitteli ja kyseli kompuran purkuohjetta
-robotin harjapesun letkussa reikä, paikkasin
-lehmien juoma-altaan uimuri oli kadonnut parempiin suihin, leikin putkimiestä ja sompailin uuden paikalleen, vuotaa pirulainen
-pajalta hakemaan tiiviste uimuriin, vein samalla kyntökoneen konehalliin sekä pajalle joku päivä sitten tulleet tarvikkeet
-pellonvuokraaja soitteli ja kyseli lupaa kaivaa maalämpöputkia peltoon, piästiin soppuun
-pajalla muistin kattoa asuntoauton mallin ja speksit talvirenkaita varten, soitin uudet
-ruokailu klo 12-14:30, riisiä sekä pinaatti-linssi-curry härpäkettä
-puhelinkaupustelijalla oli edullisia ensiapuvermeitä, kerroin asian olevan jo kunnossa, uskoi kerralla
-postimies kiikutti uudet laakerit lava-autoon, saa senki vihdoin tulille
-asentelin pihatolla uimurin lopulliseen iskuun
-rekka toi uudet isommat pyöröpaali-pihdit, nyt saa kunnolla käpälöityä
-seuraava rekka toi ensikesän pyöröpaalimuovit ja verkot, järjestelin ne nätisti halliin
Appeentyöntely värkki ruokintapöydällä
-raksalta yli jääneet kattopellit metalliromunkeräys laaniin ja jotain härväystä raksalla
-ruokintapöydän puhdistus ja uuden appeen jako
-sähveriin (pienkuormaaja) ledivalojen asennusta, sen verran jo myterötä pihalla iltasin
-haeskelin raksalta tasolaaserin navetan korkojen mittailuun, umpijäässä, sulakoot yön yli
-klo 17 toimistolla, ilmoittelin teuraseläimet ammu-ohjelmaan ynnä muuta pakollista nörttäilyä
-klo 17:30 kotiin
-klo 20:30 käynti pihatolla, meiningin tsekkaus
-klo 21 uneksimaan


Lauantai
-robotti soitteli klo 1:30, epäonnistuneita lypsyjä liikaa, ryysyt päälle ja tsekkaamaan tilanne. Maitoletku oli potkittu irti, samperin maradoonat, klemmarit kiinni letkuihin ja homma jatkuu
-heräsin klo 8, aamupalasta ja sumpit
Maitoletku otti runtua
-klo 8:30-10:00, maksoin tulleita laskuja muutaman viikon eteenpäin ja kirjasin ne kirjanpitoon, karjan tilanteen tsekkailua sekä tilasin lisää täysrehua.
-rehujen työntely lehmille
-eilen jäätyneeksi luulemani laaseri oli edelleen juntturissa, purkuhommiksi meni. Sisältä joku muovilärpykkä oli haljennut, ei toivoakaan että tuota osaa löytys mistään varaosana...
-laitoin etukuormaaja traktorin lämpiämään appeen tekoa varten ja starttailin laturissa olleen traktorin, käynnisty ku palmun alta. Tankattu ja siirretty hivenen viisaammille mestoille odottamaan seuraavaa komennusta
-raksan siivoilua 11-11:30
-klo 11:30-12 ruokailua, tuhannen oudon kasviksen sosesoppaa
-klo 12-13 lehmien appeen teko, samalla lastailin peräkärryyn kuorman pajalle meneviä eristelevyjä
-eristekuorman tyhjennys
-ruokintapöydän putsaus ja uuden appeen jako
-klo 14 kotiin
-klo 20:30 appeen jako yöksi ja päivän navettatapahtumien tarkistus
-klo 21:30 unta palloon


Sunnuntai
-herätys klo 6, aamu apetta itselle
-toimistossa navetan tapahtumien tsekkaus, kiimarintamalla aika hiljasta...
-appeen työntely lehmille
-pajalle laittamaan lava-autoon uudet laakerit etupyörään, vaihdoin myös BrakeMyWindows:iin polttimoita, kun oli lyhtyjä pimeänä. Myös pajan siivoilua ja sumpit
-kuivituskone oli levinnyt aamulla käsiin, ohjaimen purku ja varaosien tilaus. Kuivitus toimii siis jonkun aikaa vanhaan malliin lihasvoimalla
-ruokailu klo 12:30-13:00
-appeen jako lehmille
-klo 14-17 naapurin pojan synttäreillä (nyt on kupu täynnä kakkua)
-klo 17:30-19:00 hiehojen ja lehmien appeiden teot
-toimistolla ensiviikon työvuorolistojen suunnittelua ja vuosiloma-lomittajalle ohjeiden kirjoittelua.

-kaikki hauska loppuu aikanaan, töitäkään kun ei saa ikuisesti tehdä, seuraavat kaksi viikkoa kärvistellään sitten Teneriffalla, se o moro!


perjantai 7. marraskuuta 2014

Luomua!


Ote Kiuruvesi-lehdessä olleesta artikkelista 13.6.1990, kun Johanna ja Esko olivat aloittaneet Pajulan maatilalla luonnonmukaisen viljelyn.

1990- luvulla yleinen suhde luomutuotantoon oli negatiivinen. Johannan ja Eskon valintaa ihmeteltiin ja kummasteltiin. Vaikka tuosta ajasta on kulunut  24 vuotta, edelleen ihmettelijöitä riittää. Valtteri luennoi pari vuotta sitten luomutuotannosta Pihtiputaalla. Hänelle naureskeltiin yhä ja esitettiin samat kysymykset, kuin hänen isälleen parikymmentä vuotta sitten. "Eihän luomussa mikään kasva, kun lannoitteita ei käytetä." Tai sitten pelkät rikkakasvit valtaavat pellot, kun ei saa edes myrkyttää."

Tänä päivänä luomu herättää tunteita, intohimoja ja inhoa ja asia on paljon yleisessä keskustelussa. Monille luomu on turhaa rahan hukkaa, toiset valitsevat luomua, terveellisyyteen ja puhtauteen nojaten. Luomussa eli luonnonmukaisessa viljelyssä on kuitenkin pohjimmiltaan kyse viljeltävien kasvien tuotantotavasta. Luomu viljelyn tavoitteena on tuottaa maataloustuotteita sellaisin valmistusmenetelmin, jotka eivät ole haitallisia ihmisten, eläinten, kasvien tai ympäristön hyvinvoinnille ja terveydelle. Samalla edistetään luonnon monimuotoisuutta sekä luonnonvarojen suojelua(http://www.mtk.fi/maatalous/luomutuotanto/fi_FI/mita_luomu_on/). Luomutuotannon hyödyistä ja haitoista on yhtälailla saatavissa erilaisia ja vastakkaisiakin tutkimustuloksia. Tässä kirjoituksessa en voi kertoa, kuin ne faktat, mitä omalla tilallamme on havaittu ja myös ne ajatukset ja tiedot, mihin meidän valintamme pohjaa. Kyselyitä luomusta ja tuotantotapaeroista tulee myös meille aika paljon, joten ajattelin kertoa meidän näkökulman asiaan täällä blogissa.


Herne-, kaura-, vehnä-kasvustoa heinäkuussa
Kasvinviljelyssä luonnonmukainen viljely tarkoittaa lyhykäisyydessään sitä, että se, mitä pellosta on otettu, pyritään se sinne myös palauttamaan.  Meillä se toteutuu karjanlannan ja typensitojakasvien avulla. Typensitojakasveja ovat meillä nurmissa eri apila-lajikkeet ja herneet. Keväällä kevättöiden aloittamista täytyy malttaa odottaa ja mennä kylvövalmisteluihin pellolle vasta, kun maa on oikeasti myös syvältä lämmin. Näin taataan kylvettävälle kasvustolle paras mahdollinen alku kasvuun ja mahdollisuus selvitä kasvun kilvasta voittajana. Rikkakasvit kasvavat vauhdilla viileässäkin maassa. Luomussa kylvetty kasvi jäisi herkemmin rikkakasvien jalkoihin, kun sillä ei ole  apulantaa vauhdittamassa kasvua. Luomutuotannossa käytettävä kylvösiemen, on myös viljelty luomuehtojen mukaan.

Tavanomaisessa viljelyssä ongelmarikkakasvit tarpeen tullen tapetaan myrkyttämällä, jolloin viljeltävän kasvin on helpompi kasvaa viileässäkin maassa. Suurimman osan rikkakasveista luomusiemenen myöhäinen kylvöajankohtakin voittaa, mutta joitain, esimerkiksi ristikukkaisiin kuuluvan peltokanankaali on kerättävä käsin.  Kävelemme porukassa keväällä viileällä kelillä tai aikaisin aamulla pellolla, jolloin voikukat eivät ole vielä aueneet. Näin peltokanankaalin kirkkaan keltaiset kukinnot näkyvät. Juurineen otettuina olemme saaneet senkin pidettyä hyvin kurissa.

Luomussa käytämme apuna myös viljelykiertoa. Esimerkiksi säilörehunurmien viljelyssä on käytössä neljän vuoden kierto. Joka neljäs vuosi nurmi kynnetään ja pidetään yksi vilja/herne vuosi. Eri kasvilajit käyttävät maasta eri ravinteita, joten vaihtelu parantaa kasvua ja tasaa maan ravinnepitoisuuksia. Pelkästään viljaa viljelevillä tiloilla viljelykierto on ensiarvoisen tärkeää, jotta väliin saadaan kylvettyä näitä typensitoja kasveja, joita viljat eivät ole.
Luomussa ravinteena on myös mahdollisuus käyttää viherlannoitusnurmea. Annetaan apilanurmen kasvaa ja kerätä typpeä maaperään, mutta jätetään kasvusto keräämättä, jotta se jää ravinteeksi peltoon. Meillä tämä on aika vähän käytössä, jotta saadaan kerättyä riittävästi karkearehua ruokittavien eläinten tarpeisiin.
Kivienkeräystä

Luomuun siirtyminen palautti elämän pelloille. Ravinteikas humuskerros oli ollut "tavallisen tuotannon aikana" vain noin 5-10 sentin paksuinen, eikä pieneliöitä näkynyt. Tällä hetkellä peltojen humuskerros on lähes puoli metriä ja pieneliöitä löytyy lähes kahden metrin syvyydestä. Tavanomaisessa tuotannossa käytettävät rikkakasvien torjunta aineet ja lannoitteet tappavat samalla maan pieneliöstöä. Pieneliöt estävät maata tiivistymästä ja vaikuttavat maan kuohkeuteen mönkimällä mullassa ja saaden näin aikaan pieniä ilmareikiä. Tavanomaisesti viljellen kylvön yhteydessä maahan kylvetään myös apulanta. Tällöin kasvien juuristolla ei ole kuitenkaan tarvetta mennä syvemmälle, kun kaikki tarpeellinen on siinä pinnassa. Näin juuristo jää matalaksi ja kasvusto on riskialttiimpi kuivuudelle kuin sateillekkin. Rankkojen sateiden sattuessa tavanomaisesti viljelty pelto ei enää ime vettä, kun maaperä on niin tiivistynyttä, siellä kun ei ole sitä matojen ja kasvien tekemää luonnollista "salaojitusta". Luomussa suositaankin syväjuurisia kasveja, jotka omalta osaltaan kuohkeuttavat maata tunkeutuessaan syvemmälle.

Tavallisella tuotantotavalla vaikeisiin sääilmiöihin voidaan osaltaan vastata levittämällä uusi annos apulantaa. Apulannan sisältämä  fosfori, mikä on kaiken kasvun edellytys, on kuitenkin louhittuna loppumassa maapalloltamme ja jo n. 25 vuoden aikana Suomen Siilinjärven ja Soklin louhoksista.  Tämä on meille erityisen painava syy viljellä maata luonnnonmukaisin ehdoin. Tuntuisi väärältä viljellä itse täysin tehoin ja jättää seuraaville sukupolville vain tyhjät pellot ja huimiin hintoihin, tai jo saavuttamattomiin nousseet lannoitteet.

Vaikka viljelijän päätavoite olisi saada tuotettua tuotteensa mahdollismman ekologisesti kestävällä tavalla, uskon itsekin luomutuotteiden puhatuden vaikutuksiin meissä ihmisissäkin. Voi on voita  ja kovaa rasvaa luomunakin, eikä se terveelliseksi muutu luomu nimen lisätessä. Silti uskon, että medän on myös hyvinvoinnin kannalta parempi syödä luomuna tuotettua ruokaa. Ei voi olla huono asia syödä kasvi, minkä siemen on jo luonnonmukaisesti kasvaneen kasvin siemen. Se on kylvetty hyvään ja ravinteikkaaseen maahan, eikä sitä ole myrkytetty tai keinolannoitettu. Näin kasvikin on saanut kasvaa omaa tahtiaan keräten maasta niitä oikeita ravinteita ilman myrkkyjen jäämiä. Jalostettavissa tuotteissa ero vain kasvaa, sillä luomutuotteiden valmistuksessa on paljon tarkemmat säädökset tavanomaiseen tuotteeseen verrattuna.

Koska meillä on maitotila. Luomuun kuuluu myös eläinten hyvinvointi asiat. Esimerkkinä muutamia eläinten pitoon liittyviä asioita. Tilaa ja luonnonvaloa eläimillä täytyy olla luomunavetoissa enemmän, kuin tavallisella tilalla. Eläinten täytyy saada kesäisin laiduntaa pelloilla ja talvi aikaankin päästä ulkoilemaan. Eläinten sairastuessa esimerkiksi tulehduksiin, annamme eläimelle yhtälailla antibioottia, eläimen sitä tarvitessa ja eläinlääkärin määräyksestä. Maidon varoaika, eli aika siitä, kun maito on antibiootista puhdasta ja valmista meijeriin laitettavaksi on kuitenkin kaksinkertainen tavanomaiseen maitoon verrattuna.

Tässä pieni siivu meidän näkökannasta isosta luomutuotannon asiasta. Eviran luomuohjeisiin voi tutustua osoitteessa
http://www.evira.fi/portal/fi/tietoa+evirasta/lomakkeet+ja+ohjeet/luomu/




Herne oli korjuun ajankohdalla n. 170cm pitkää
 



keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Ajatuksia isäinpäivän alla


 Näin isäinpäivän alla pieni kirjoitus isästä ja ajatuksesta, jonka häneltä kauan sitten sain.
Isäni on rohkea, positiivinen ja kannustava mies. Aina olen saanut isältäni tukea, ihailua ja kannustusta eteenpäin. Isäni on ehkä valtavirran miesajattelusta poikkeava mies. Ei käytännöllinen, eikä käsillä tekevä, ei jurottaja, puhuu paljon ja kaikille ja nopeasti syvällisiä. Laulaa, tanssii, soittaa ja heittäytyy naurunalaiseksikin. Lapsena kotona ollessamme luki meille runoja ja otteita elämän filosofisista kirjoistaan,  ja sanoi että:" mietippä tätä!" Tai sitten isä tuli viulu kädessään ja pyysi ottamaan sellon ja soittamaan yhdessä..

Minulla on kaksi hetkeä tässä noin kolmekymmen vuotisessa elämässäni, jotka nousevat päällimmäisiksi ajatellessani isää. Toinen hetki on häissämme, joissa isä luki papin sijasta Rakkauden ylistyksen. Se oli kaunis ja hyvin liikuttava hetki. Tuttu teksti tuntui uudelta ja erilaiselta isän sen lukiessa.





Toinen asia on taas herätellyt minua ajattelemaan monissa eri vaiheissa. Olin opiskelija ja käymässä viikonloppua vanhempieni ja siskojen luona. Monesti meillä oli taipumus siskojen kanssa väitellä/ riidellä perjantai iltana, kun olimme taas kaikki paikalla. Tuossa hetkessä oli äitimmekin mukana. Taidettiin syyttää äitiä aika porukalla tietyn laisesta ajattelusta ja asenteesta. Luulimme puolustavamme isää, mutta isä suuttuikin meille ja sanoi: "Ei teillä ole oikeutta sanoa äidille noin, ette te tiedä, kuinka pitkän matkan hän on jo tuohon pisteeseen tehnyt!
Minun nuoruusvuosieni pysäyttävin hetki ja lause.

Kuinka sitä voisi olla arvostelematta, syyttämättä tuomitsematta ihmisä jonkun yksittäisen teon tai ajattelun takia! Sen jos jotain haluaisin jättää ajatusperintönä lapsilleni. Tarvitsemme ymmärrärrystä toisistamme silloinkin, kun emme ymmärrä ja tiedä kaikkea. 


Isä ja minä

maanantai 20. lokakuuta 2014

Omistamista ja epäitsekkyyttä.





Olen viimeaikoina pohtinut paljon omistamista ja omistamisen vaikeutta. Toisaalta omastaan antamista ja jakamista. Välillä tuntuisi, että olisi vain parempi, ettei kukaan omistaisi mitään: ei syntyisi kateutta, katkeruutta, valtaa tai arvottomuutta. Omistaminen on tainnnut olla ihmiselle vaikeaa kautta aikain. Omastaan pidetään kiinni kynsin ja hampain. Omaisuutta kartutetaan ja palvotaan. Toisaalta myös omistamamme asian arvokkuutta epäillään ja vertaillaan. Onko omani minkään arvoinen, jos muilla on paljon suurempaa ja kiiltävämpää?

Pajulan historiassa on muutama tosi tarina, jota kuunnellessa, kylmät väreet kulkee kehossa ja tarina pysäyttää, vaikka saman tarinan on kuullut monesti aiemmin.

Kohtuullisen helppoa on antaa, jos on paljon, mistä antaa. Huikeaa on, jos antaa, vaikkei olisi annettavaakaan.

 Pajulan historiaa on kirjoitettuna ylös. Anni-mummu, eli mieheni isoäiti, jonka minäkin sain ilokseni ja onnekseni tuntea, kirjasi ylös edeltäjiensä aikaa, tämä seuraava ote on hänen kynästään Pajulan historiikista. Ja Aukusti-ukki on mieheni isoukki, joka aikoinaan toi tämän suvunhaaran tien toiselta puolelta Pajulan tilalle.

"Pula-aika koetteli kaikkia. Suuret vauraat talotkin keikahtivat juuriltaan ja vaihtoivat omistajaa ja pienempien paikkojen eli mökkien isännät tulivat pyytämään nimeä velkatakauksiin. En ole kuullut, että Aukusti-ukki olisi taannut isoja taloja, mutta pienempiä kyllä. Nämä takaamiset, omat rakennusvelat ja sisarosuusmaksut olivat tulla kohtalokkaaksi Pajulalle. Alkuvuosien elämässä ee ollu ku mänöjä; kaikki mitä lehmistä tuli piti panna korkoen maksuun”, niin kuin Vilhelmiina-mummu kertoi. Uskon, että eläminen oli äärimmäisen tarkkaa. “Kahvipannun pesin kahverin hyllylle, kun ee kahvia kannattanna keettee”, kertoi Vilhelmiina -mummu. Niinpä sitten, kun takausten maksuja alkoi tulla, tuli hätä siitä, miten Pajulan käy. Kun naapurit huomasivat tämän hädän, he neuvoivat Aukusti-ukkia “paa uloshakkuun, ku itellässii on hätä”. Tätä Aukusti -ukki ei voinut tehdä. Sitä kuvaa hänen vastauksensa eräälle naapurille: “Mitä hyötyä siitä on jos minä ne tielle ajan.” Jouduttiin myymään Pajulan maata 100 ha. "

En tiedä moniko tämän ajan ihminen voisi tehdä saman? Myydä siinä tilanteessa, kun tili nollilla ja lainoja pitäisi maksaa takaisin, omaa omaisuuttaan, tulevaisuuden viimeistä turvaa auttaakseen tai pelastaakseen ystäviensä kodin ja elämänarvon ? Huh.



Toinen minua liikuttanut tarina on jo lähempänä menneessä. Ulkopuolelta tulleena joskus ihmettelin sähkö ja puhelintolppien määrää pelloillamme. Kun sähköjä viimein vedettiin Lapinsalon perukoille asti, oli mieheni Alpo-ukki mukana vaikuttamassa kylätoimikunnassa. Hän halusi, että linjat vedettäisiin vielä eteenpäin pienelle Heinäperän kylälle asti, vaikka maksaisihan se kaikille vähän enemmän. Alpo ajatteli, että on kuitenkin oikein, että kaikki ketkä haluavat myös saavat veden ja sähkön, eivät vain eturintaman talot. Asiaan suostuttiin, mutta kukaan ei halunnut omia maitaan antaa siihen käyttöön.  Alpo-ukki oli silloin sanonut, että:" tuosta saa viedä, pitäähän heinäperälle saada sähköt." Parhaillaan siinä Haapalan ja Pajulan välisellä pikkupellolla oli 11 tolppaa. Meni siinä yhteinen ja muiden etu oman edun yli myös rakkaalla- Alpo ukilla!!

Tässä nuorena emännän alkuna, välillä huimaa tämä kaikki. Mitenhän me osattaisi tätä laivaa ohjailla yhtä taitavin ja lämpimin käsin, kuin nuo edeltäjät? On täällä ilmassa niin paljon hienoa ja arvokasta, mikä ei ole rahassa ja omaisuudessa mitattavissa. Kaikesta tästä saa vain olla niin suuresti kiitollinen!. Kiitollinen myös siitä, että tilan vaiheiden kautta, tällaiset asiat tulevat silmille ja iholle ja saamme näitä asioita omalla kohdallamme miettiä ja pohtia!

maanantai 22. syyskuuta 2014

Takertumattomuutta ja rakentamista


pohjatöiden aloitus yhdessä
Ihailen miestäni. Hänellä on kyky olla takertumatta asioihin. Jään usein itse kiinni siitä, kuinka murehdin ja suren pitkäänkin muiden asioita, omieni lisäksi. Kaksi vuotta sitten jouluna, meillä oli kaikki valmiina pihaton laajennukseen. Esikauppakirjat oli allekirjoitettu kaikkien yhteistyökumppaneiden kanssa ja takana oli parin kuukauden iso työ pyytää ja neuvotella tarjouksia, olla yhteydessä arkkitehtiin, myyjiin, pankkiin, elykeskukseen. Oli mietitty vaihtoehtoja ja ratkaisuja moniin aisoihin ja taas jaettu niitä eteenpäin. Ja sitten pankki vetäytyi pois jo sovitusta lainanannosta. Tilanne tosin oli pankissa poikkeuksellinen, kun pankinjohtaja oli yllättäen lähtenyt ja  vetovastuu oli jaettu monelle.

Valtteri tuli silloin kotiin ja kertoi asiasta. Pettymys oli suuri. Juttelimme hetken, mitä lasten seurassa pystyi ja sitten mieheni lähti takaisin töihin. Illalla hän jo rupesi miettimään, mitä nyt? Mitä vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia tämä käänne tarjoaisi. Muutamassa tunnissa pettymys kääntyikin mahdollisuudeksi. Itse olisin varmasti jäänyt suremaan asiaa pidemmäksi aikaa, mutta mieheni perässä innostuin taas suunnittelemaan ja ideoimaan uutta. Nyt taaksepäin katsoen pankin perääntyminen ei ollut meille huono asia. Saimme kunnostettua vanhan navetan nuorkarjaa varten ja siten myös nuorkarjan takaisin kotiin. Kunnostettiin aiemmin ostettuja peltoja ja suunnittelimme pitkäntähtäimen tulevaisuuden suunnitelman maatilalle, mitä kohti yritämme tilaamme viedä. Sitten keksimme vielä järkevämmän ratkaisun eläinten ruokintaan. Pankki arvosti työtä tilalallamme ja avaraa ajattelua, miten vaikeissa tilanteissa tilalla oli toimittu. Ja keväällä saimme lainan ruokintajärjestelmän ostoon ja laajennuksen rakentamiseen. Tänään on lisärakennuksen lattian valu ja lokakuun lopussa pitäisi olla ruokintajärjestelmän käyttöönotto.

Innokasta lapsityövoimaa

Lattialämmitysputkien surrausta valua varten

Mieleeni nousee monesti lapsillamme olevan satukirjan vanha tarina kahdesta munkista. He kävelevät sateessa, kun hieno rouva saapuu kantotuolissaan. Nainen odotti vihaisena pääsevänsä alas kantotuolista, mutta palvelijat eivät kyenneet auttamaan, kun heillä ei ollut mahdollisuutta laskea naisen tavaroita maan lainehtiessa vedessä. Vanhempi munkki meni silloin naisen luo ja kantoi tämän lätäköiden yli. Nainen ei kiittänyt vaan jatkoi vihaisena matkaasa. Munkitkin jatkoivat matkaa ääneti. Muutaman tunnin päästä nuorempi munkki puuskahti kiihtyneenä, kuinka epäkohtelias nainen oli ollut. Vanhempi vastasi:" Minä laskin hänet maahan jo monta tuntia sitten, miksi kannat häntä vieläkin mukanasi?"

 


keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Ammatti synnyinlahjana




Ajattelen pieniä poikiani ja etenkin nuorimmaista,vasta 2-vuotiasta poikaani. Näen valtavan innon ja palon tekemään työtä, oppimaan isänsä taidot ja tiedot. Seuraa pitkät itkut, jos isä ei ota traktorin kyytiin istumaan tai navettahommiin mukaan. Pettymyksestä toinnuttua hän ottaa lelutraktorin ja alkaa "hommiin". Jos viemme isälle pellolle ruokaa, hän irroittaa turvavyön, nousee ylös ja tuijottaa ikkunasta nauliutuneena traktorin tai kaivurin työntekoa. Ja voisi katsoa sitä vaikka tunnin. Kotiin tullessa hän työntää ruohonleikkuria ja "niittää peltoja" tai ajelee potku traktorilla ja muokkaa.

Välillä itsestä tuntuu niin hullulta tämä kaikki. Varsinkin kesällä töitä tehdään kuin hullut. Aikaisesta aamusta ilta myöhään ja välillä öitäkin.. Ja silti se tuntuu tekijöistään mielekkäältä, kiehtovalta ja mukavalta. Jokaiseen päivään on mukava herätä ja työ tuntuu siltä, kuin se olisi sinulle tehty. Siihen on into ja palo.

Kun teimme vähän yli kaksi vuotta sitten sukunpolvelvaihdoksen maatilalla, pidimme juhlat, joihin tuli paljon sukulaisia ja ystäviä. Olimme mieheni kanssa suunnitelleet ohjelmaa ja vähän leikkimielisesti testailimme: ovatko Valtterin vanhemmat tosiaan valmiitä jäämään pois tilan töistä. Sitten mieheni äiti luki heidän arkistoistaan löytyneen kirjoituksen, mikä pysäytti minut. Ammatti Synnyinlahjana. Sain julkaista kirjoituksen uudelleen blogissani. Mielestäni se on edelleen hieno ja koskettava kirjoitus.

Kirjoitus oli julkaistu Kiuruvesi lehdessä, maaseutunuorten järjestämässä kirjoitussarjassa 90 -luvun alussa. Maaseutu oli tyhenemässä ja tiloja lopetti Kiuruvedelläkin paljon. Ei tässä ammatissa ole kyse vain koulun penkillä saadusta ammattinimikkeestä. Tässä on jotain mikä virtaa suonissa.
Minun on turha testata pystynkö samaan. En pysty. Voin ja haluan tehdä töitä juuri tälle maatilalle, jonka historiaa arvostan suuresti!  Tahdon vaalia ja antaa tämä tila eteenpäin ainakin niin hyvänä, kuin me  ollaan tämä kaikki saatu. Mutta kaikkeani en voi antaa enkä kaikkea oppia. Kaikkea en myöskään pysty ymmärtämään. Olen muualta tullut ja kaikki on minulle näytettävä, opetettava ja selitettävä alusta alkaen.

Koukussa minäkin tiedän olevani, etenkin tähän paikkaan. Pitkiltä ja lyhemmiltäkin matkoilta palaan aina suunniteltua aikaisemmin kotiin ja tunnen, että juuri tässä paikassa on paras olla. Mutta jotain vielä enemmän virtaa mieheni ja poikani suonissa, mikä ei ole minullekaan opeteltavissa kirjoista tai käytännön töistä.







AMMATTI SYNNYINLAHJANA

Iltalypsy alkaa olla ohi. Lypsimet on kiinnitetty viimeiselle lehmälle. On aika istahtaa hetkeksi lypsyjakkaralle.

Navetan toisella puolen käytävää pitkin vanhin poika ajaa polkutraktorilla vimmattua vauhtia. Käytävän päässä tiukka vasen ja sitten eturengaskosketus päätyseinään ja jälleen hillitön polkeminen. Sitten tiukka vasen suoraan ruokintapöydälle, ja katsojat, kuin rallikilpailuissa ikään, siirtyneet metrin verran taaksepäin sitä mukaan, kun ajo etenee.

Tuon kun saisi jäämään tähän tilalle jatkajaksi! Kyllä siinä ainakin traktori saisi kyytiä, eikä se sotkeutuisi muiden jalkoihin. Oli sillä jo syntyessään semmoiset nyrkit, että piti omat kädet ihan panna taskuun. Ja tuo niska on jytäkkä kuin härällä, ei muuta kuin mainoshattu päähän, niin siinä on valmis maajussi. On se ainakin nyt kiinnostunut kaikesta mitä täällä tehdään. Ja tuskassa se on, jos ei ole mitään puuhaa.

Se aika on jo onneksi ohi, että kaikki ne, jotka pystyvät itsensä kouluttamaan, siirtyvät maalta kaupunkiin, muihin tehtäviin. Ja maalle jäi vain se heikoin aines, joka ei muualla pärjäisi. Maatalous on nykyään, ja on ollut ennenkin, niin vaativa ammatti, että siihen hommaan pitää saada jäämään, ei välttämättä viisaimmat, vaan kykenivimmät nuoret.

Mutta enpä minä pysty sanomaan, että tämä tila ja maaseutu ei saa kuolla, sinä sitten jäät tänne maata viljelemään, ja se siitä. Niillä on omat halunsa, toiveensa ja tulevaisuutensa.

Tai miksikäs en! Miksi minä en voisi sanoa, että tämä tila ja maaseutu tarvitsee juuri sinunlaisia viljelijöitä? Sinussa on aines tähän hommaan! Tässä ammatissa ei kaikenlaiset ihmiset voi menestyä. Mutta sinulla on semmoiset otteet, että luulenpa, että pärjäisit. Minä voin antaa sinulle kaikki ne tiedot ja taidot, jotka minulla on. Käy kouluja tätä ammattia varten, hankin vaikka työkokemusta maalta ja tule tänne töihin!

Minä uskon että tällä ammatilla on tulevaisuutta, sillä ”niin kauan kuin maa on, ei lopu kylväminen eikä leikkaaminen”. Ajattelepa asiaa.

Niin minä sille sanon. Ja jo nyt minun pitää antaa tuolle pojalle omaa aikaani ja selittää, miksi nyt kylvetään tai miten tämä lohko pitäisi kyntää. Pitää olla aikaa käydä yhdessä katsomassa, miten oraat ovat kehittyneet ja joko pitäisi ruveta rehuntekoon, ja minkälaisia puita tuolla metsässä oikein kasvaa. Nyt pitää olla myös aikaa kerätä käpyjä lehmiksi sen omaan navettaan, kiinnittää melassisanko lietetankiksi polkutraktorin perään, kerätä tieltä kiviä pieneen peräkärryyn ja kipata ne pihanurmikolle sen keräämään kiviraunioon. Sillä jos tuo poika on viisitoistavuotiaana jo juppiutunut, niin turha kai sitä on enää ruveta saarnaamaan maaseudun elävänä pitämisestä, puhumattakaan hienosta ammatista maanviljelijänä.

Niin, niin sinulle on lyöty leima otsaan. Niin se oli minullekin. Yritin kyllä käydä pyyhkimässä sitä pois, mutta huomasin, että antaa olla. Tämä ammatti sopii minulle.

No nyt se lypsää jo tyhjää!

Kiuruvesilehden kirjoitussarjasta ” Nuoren tuottajan näkökulmasta”

Esko Nuutinen

tiistai 5. elokuuta 2014

Hiljaisuutta

Loppukesän merkkejä ilmassa. Pihlajan marjat alkavat punoittaa, toinen rehunteko alkaa pelloilla, illat pimenevät ja linnut huutavat lähtöhuutojaan.. Tuulessakin voi jo tuntea pienen kirpaisun kaiken kuumuuden keskellä, se ei enää helli lempeydellään. Herukka pensaat notkuvat pian poimittavista marjoista ja kasvaneet omenat taivuttelevat omenapuiden oksia kohti poimijoitaan.. Kesätyöntekijät ovat lähteneet ja elämä rauhoittuu jälleen.


Vaikka ihmsten määrä vähenee, elämä ja enrgia ympäriltä ei katoa. Luonto ympärillä jatkaa elämää omalla tahdillaan ja se myös kuljettaa meitä luonnon ympäröiviä ihmisiä vuoden ajasta ja sen tuomista tehtävistä toisiin.


Monissa tilanteissa ja etenkin keskustellessa tuntemattomampien ihmisten kanssa, asumisemme syvällä maaseudulla, pienen pienessä kylässä, herättää usein paljon mielenkiintoa ja kummastusta. Miten voi asua sellaisessa paikassa, mistä kauppaan on 30 km huonoa tietä, kahvilaan ei voi poiketa matkan varrella, eikä tuttuja kävele vastaan, joiden kanssa jäädä vaihtamaan kuulumisia? Monesti ihminen tarvitsee sisäisen turvan ja tunteen, että kaikki palvelut: kuten kaupat, kirjastot ja teatterit ovat lähellä veikkei niitä itse käyttäisikään.  Riittää tietoisuus siitä, että mahdollisuudet ovat minulle valmiina siinä lähellä, jos niitä tarvitsen.


Sain aloittaa huiman kaksivuotisen astangajoogaohjaajakoulutksen Tampereella viime viikonloppuna. Lähdimme alkutaipaleelle tutkimaan myös parituhatta vuotta vanhaa Patanjalin Jooga sutraa.  Jooga sutran alussa sanotaan, että jooga on mielen hajaannuksen hiljentämistä. Länsimaisissa yhteiskunnissa alleviivaamme ja ihailemme monesti ajattelua. Kuitenkin jos koko ajan vain ajattelisimme, eläisimme ajatuksissamme, emme tässä hetkessä. Ajatelessamme ja  haaveillessamme tulevaisuudesta elämme jo tulevassa, jos muistelemme menneitä, elämme menneessä. Jos saisimme välillä mielen liikkeemme hiljennettyä, pystyisimme olemaan tässä hetkessä, juuri nyt. Tuntemaan sen, mitä haluamme tehdä, näkemään maailman ympärillämme ja näkemään toisemme. Ehkä sitten emme tarvitsisikaan tietoisuutta siitä, että kaikki ovet olisivat minulle aina raollaan ja niin lähellä että pystyisin astua kynnykselle ja nähdä vielä siitä sisälle varmistuakseni reitistä, ennen kuin muut ovet olisivat minusta jo liian kaukana.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Maanviljelystä


Lehmiä ulkona jaloittelemassa
Maanviljely on monipuolisuutta vaativa ammatti. Maanviljeliyyteen kuuluu monia eri tehtäviä, joita on seurattava ja tehtävä joko päivittäin tai ainakin osan aikaa vuodesta.

Kotieläintilalla eläinten hoito on  jokapäiväinen työtehtävä riippumatta viikonpäivästä tai juhlapyhistä. Parret putsataan märistä kuivikkeista ja lannasta kahdesti päivässä ja tilalle laitetaan uudet kuivikkeet. Samalla tarkkaillaan eläinten hyvinvointia, tulevia pokimisia ja kiimoja, eli koska eläin olisi siemennettävä. Roboteille viedään ne lehmät, jotka eivät ole sinne itse menneet esim. juuri poikinut hieho, joka ei ole vielä tottunut lypsyllä käymiseen. Päivittäisiin töihin kuuluu myös lypsyrobottien pesu, maitosuodattimien vaihto, vasikoiden juotto ja rehun jako lehmien ruokintapöydälle. Lehmiä siemennetään, autetaan poikimaan, laitetaan umpeen eli lypsäminen tyrehdytetään kahdeksi kuukaudeksi ennen poikimista, jolloin lehmän energia ei kulu maidontuotantoon vaan vasikan kasvattamiseen. Viljelijä toimii siis päivittäin kätilönä, lääkärinä, sähkö- ja putkimiehenä, toimistotätinä, koneenkorjaajana ja eläinten hoitajana.



robotin huoltoa
Mieheni toimii myös "eläinten ravitsemusterapeuttina". Eläinten ruokaseos eli ape tehdään meillä tällähetkellä vielä päivittäin. Oma ape lehmille ja toinen hieman erilainen satsi nuorkarjalle. Ape koostuu neljästä erilaisesta rehupaalista, joissa on mm. kokoviljasäilörehua, kuten kaura, ohra ja herne seosta, apilarehua, kuivaa heinää, valkuaiskasveja, kuten hernettä, virnaa tai härkäpapua sisältäviä paaleja. Joukkoon lisätään vielä kivennäistä, rypsirouhetta, vettä, täysrehuseosta, jossa on mukana myös pienempiä määriä tarvittavia hivenaineita. 

Nautatiloilla omista pelloista saatu karkearehu on iso ja tärkeä asia. Hyvä ja ravitseva ruoka on merkittävä osa eläinten hyvinvointia ja maidon laatua. Siksi meillä otetaan jokaiselta pellolta rehunäytteitä, joista selviää eri paalien ravintoarvot. Aina kun alamme syöttää uuden pellon paaleja, appeeseen menevä seos ja ravintoaineet lasketaan uudelleen. Sen jälkeen on tutkittava eläinten hyvinvointia, eläinten syömää rehumäärää, lannan koostumusta sekä maidon määrää ja laatua. Täten selviää, miten ape toimii- mitä osaa tarvitaan appeeseen lisää tai mitä siitä täytyy vähentää.



rehujen työntöä eläinten eteen
 Heinäkuun alussa alkaa automaattista ruokintajärjestelmää varten uusi rakennusprojekti. Lokakuussa työmäärä tämän osalta siis hieman helpottuu, kun Trioliet T40 ruokintajärjestelmä käynnistyy. Uusi ruokinta robotti mahdollistaa vielä tarkemman ruokavalion kussakin elämänvaiheessa olevalle eläimelle, sillä kone voi tehdä omalla reseptilla apeseoksen vaikka joka häkille erikseen. Kun kone jakaa rehun lehmien eteen, se samalla myös työntää rehua lähemmäs eläimiä, tällöin tuoretta ruokaa on koko ajan eläinten saatavilla.






niittoa
Kesällä näiden töiden lisäksi viljellään peltoja, joista eläinten vuoden ruoka saadaan. Ensin pellot kynnetään, muokataan, ajetaan lietettä ravinteeksi ja kerätään kivet, jotka ovat nousseet kyntäessä ylös. Sitten pellot kylvetään tietyn viljelykierron mukaisesti. Lähes heti äskeisten toukotöiden jälkeen monivuotisilta nurmipelloilta aletaan tekemään ensimmäistä rehua. Peltoja kierretään katsomassa ja tavoite olisi saada tehtyä rehu vähän ennen kuin heinä puhkeaa tähkälle, jolloin ravintoarvot ovat suurimmillaan. Pellot niitetään, ja niitetty heinä jää pelloille karhoiksi eli kasamaisiksi jonoiksi kuivamaan. Näitä karhoja vielä yhdistetään kolme yhdeksi isoksi karhoksi karhottimella. Näin pystymme säästämään polttoainetta ja aikaa kiireisellä ajalla ja myös rehu kuivaa paremmin. Karhot paalataan ja valmiit paalit käydään sen jälkeen nostelemassa riveihin pellon reunaan, jotta uusi rehu pääsisi kasvamaan. Paalauksen jälkeen nurmelle levitetään vielä karjanlantaa varmistamaan uuden heinän kasvua.


vanhan asuinrakennuksen purkua
Minun kivensiirtoyritys päättyi Valtterin apuun
Kaiken tämän lisäksi maanviljelijän tulee olla yrittäjä, joka maksaa laskuja, pitää kirjanpitoa, budjettia ja tekee kannattavuuslaskelmia eri investointien tullessa. Huolehtii, että tilalla on aina kuivikkeita, siiloissa täysrehua, robotilla kuluvia tarvikkeita ja pesuaineita, traktoreille polttoainetta ja eläimille tarvittavia lääkkeitä.. Kesäisin vielä maalataan ja korjataan maatilan rakennuksia sekä pestään pihatto ikkuinoista lattiaan ja kattoon:)

Opittuani ymmärtämään tätä kokonaisuutta koen, että maanviljelys, kaikesta tästä työmäärästä huolimatta, tuntuu tärkeältä ja kiinnostavalta!

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Suvaitsevaisuutta

Kävin katsomassa Iisalmessa Miranda -mustalaisten holokausti näyttelyn. Ilokseni sain taas tuntea taiteen mahdollisuuden avata silmiä ja ajattelua. Pääsin ehkä hieman lähemmäs mustalaisten maailmaa sekä juuria ja syitä heidän tämänhetkiseen tilaansa.

Lapsuuden perheessäni arvostettiin ja harrastettiin laajasti kulttuuria. Kävimme katsomassa niin teatteria, oopperaa, taidenäyttelyitä ja konsertteja. Kun oma tieni jatkui opiskelemaan tanssia ensin Turun konservatorioon ja sieltä Teatterikorkeakouluun, jouduin itseni kanssa ristituleen. Minulle oli hyvin vaikea olla mukana siinä taiteentekijöiden rintamassa, jossa muita taiteilijoita sekä teoksia arvostellaan jatkuvasti. Teoksia ja taiteilijoita vartaillaan ja etsitään vikoja ja puutteita. Ajattelen toki itsekkin, että taidetta on moni tasoista, eivätkä kaikki taide-esitykset ole kaikkia varten.  Kuitenkaan en pystynyt ymmärtämään enkä hyväksymään sitä, kuinka lähes jokainen opettaja, jonka saimme oli monen luokkatoverini mielestä aina tyyliltään väärä tai muuten huono. Myös porukalla katsotut tanssiesitykset useimmiten heti arvosteltiin.. Aina löytyi negatiivistä kommentoitavaa. Jos esimerkiksi esityksen esitti balettitanssijat, niin liike oli liian hallittua ja ojenneltua, jos esittäjät oli taas enemmän esittävän taiteen puolta, niin esiintyjien kehot eivät kertoneet mitään ja esitykseen oli pitänyt liimata päälle tekstiä ja muuta ilmaisua.

Minulle tuli pitkäksi aikaa lukko katsoa tanssia. Ihan kuin olisin saanut stressin siitä, voinko pitää teoksesta ja osaanko edes katsoa tai arvioida sitä. Tilaani pahensi, kun huomasin kuinka totta oli väite, että taiteilijat tekevät teoksia ja toiset taiteilijat tulevat niitä katsomaan. Monissa tanssiesityksissä todellakin suurin osa katsojista tunnistin tanssijoiksi tai muiksi taiteilijoiksi. Minulla oli ollut lapsenomainen, vahva usko taiteen eheyttävään voimaan sekä silmiä avaavaan mahdollisuuteen suhteessa ihmiseen ja ympäristöömme. Kysyin, että mikä järki tässä kaikessa on? Onko tämä tärkeää työtä, jos tämä ei tavoita muita ihmisiä kuin toisia taiteen tekijöitä?  Voinko vain harjoittaa kehoani ja itseäni, koska minulla on siihen intohimo ja itse koen, että voisin kehoni kautta antaa jotain tärkeääkin ulos!?  

Tämä viisi vuotta poissa Helsingistä ja tanssiympyröistä on tehnyt minulle myös tanssijana hyvää, vaikka tanssijana toimiminen on ollut vähäistä. Olen harjoittanut pääsääntöisesti itsenäisesti joogaa ja sen avulla päässyt takasin ja ehkä myös syvemmälle itseeni. Kehoillamme on meille paljon kerrottavaa, jos sitä pysähtyy ja opettelee kuulemaan. Matkaa on toki minullakin tehtävänä. Välillä kotona kuunnellessani musiikkia alan liikkua ja tanssia ja sitten kyyneleet tulevat yllättäen ulos. Joku kohta sisälläni liikahtaa odottamatta. Suuri ja pitkälentoinen haaveeni olisi saada tehdä tätä matkaa itseeni joogaten, mutta viimeistään silloin kun olen vanha ja horjuva nainen, jonka iho on laikukas ja verisuonetkin kuultavat ohuen ihon alta, tanssin tätä kaikkea elämää ja ihmisenä olemista ja vien sen tavallisten ihmisten elämään ja arkeen. Ja ihmiset saavat silloin pyöritellä silmiä ja kummastella outoa mummoa, mutta toivon, että silti joku näkisi minussa ja tanssissani jotain, joka pysäyttäisi hänet ja saisi hänet jäämään katsomaan. Ihminen viestii vauvasta asti sanattomasti ja monesti tuo sanaton viesti menee meissä syvemmälle. Olen tullut taiteen avulla monesti liikutetuksi ja jollain tavalla avatuksi. Toivon, että me ihmiset voisimme avoimemmin silmin katsoa niin  itseämme, maailmaa kuin  taidettakin. Sillä kun annamme luvan sille, että voimme avoimin silmin katsoa kaikkea ympärillämme, voimme nähdä paremmin toisemme, arvostaa ja hyväksyä erilaisuudet ja etsiä sen jälkeen yhteinen kommunikointitapa erilaisten ihmisten kanssa.Tuo ymmärrys toisista ja itsestä olisi minusta yksi suurimmista asioista maailmassa, mitä tavoitella.
                                                                                            Kuva: Eeva Rantala

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Syvyyksiä

                                                                                            Kuva: Eeva Rantala
" Yö värähtelee
tähtien taajuudella.
Sanantuojat ovat tehneet tehtävänsä
                                        ja menneet.

Ne kertovat minulle itsestäni
ja tiedän ettei siinä ole kaikki
siinä ei ole minusta kaikki:
olen enemmän.
Myös elämästä ne kertoivat
            ja elämä on paljon enemmän

Minun toivoni on siinä
ettei tässä ole kaikki,..."
                                                                                          ote  Eeva Tikan runosta

Läheinen perhetuttumme Jouko Ikola luki tämän runon minulle ylioppilas juhlissani. Lauantaina siitä tulee kuluneeeksi jo 9 vuotta. Olen monesti kaivanut tämän runon tavaroideni seasta ja lukenut sen. Ja se on antanut lohtua ja uskoa niinä hetkinä, jolloin oma usko itseen ja omiin kykyihin on vähissä. 

Tiedän olevani syvällinen ihminen, joka jää pohtimaan ja miettimään pieniäkin asioita. Liiankin monet asiat otan äärimmäisellä vakavuudella vastaan ja sisimpäni värähtelee jo pienistäkin asioista. Jo lapsena jäin korvat auki kuuntelemaan venhempieni ja heidän ystäviensä syvällisiä keskusteluja ihmisestä ja elämästä. Silloin jo koin, että tuntuu vaikealta vain juosta elämää eteenpäin kevein jaloin,  kun tässä elämässä ja ihmisessä on niin paljon syvyyksiä, mitä pysähtyä katsomaan.

 
 Välillä ihmettelen, kuinka paljon täällä maailmassa keskitytään vain kuoreen. Ihmisten seassa liikkuessa korviin nousevat vain keskustelut ulkonäköpaineista, toisten ihmisten tekemisistä tai tekemättäjätättämisistä. Onko kiireen syy vai kykenemättömyyttä kohdata toinen, mutta liian usein ihmiset myös hautautuvat saavuttamattomiin, kun joku toinen olisi lähellä ja valmis antamaan aikaa.

 Ja kuitenkin meissä kaikissa on paljon enemmän kuin miltä me tai kotimme näyttää  ja elämä on paljon enemmän, kuin mitä teoistamme voi katsoa. "Meillä on niin monta matkaa elämässä kuljettavana ja se pisin matka, on matka omaan itseensä.": Jouko Ikola


Työtä ja huvia

rumppuputkesta kukkatelineeksi
 
 Kesä tuli. Tekemistä riittää ulkona niin, ettei malta tulla sisälle ja istuutua koneen ääreen. Sain kasvimaan alulle ja taimia istutettua ympäri pihamaata. Pojat ovat saaneet juosta sadettimen alla ja käki kukkuu lähes tauotta. Nuorimman poikamme istuessa isin kyydissä traktorissa olen Joonatanin kanssa puuhaillut piha hommissa.. Teimme yhdessä tikkaat leikkimökin katolle, kasvimaalle puutarhatyökaluille oman säilytyspaikan, maalasimme kasvihuoneeseen pöydäksi vanhan sähkökaapelikelan ja istuimeksi Lapinsalon vanhan kirkonpenkin sekä tuunasimme vanhan rummppuputken pihamme tuloristeykseen. 

On ollut ihmeellistä kuinka paljon neljävuotiaan kanssa voi tehdä!  Viime kesänä vain haaveiltiin näistä asioista, mitä tänä keväänä ollaan jo saatu tehtyä, eikä kesä ole kunnolla vielä edes alkanut.


  
kasvimaan työkaluteline
Mukavia asioita tehdessä vauhti tahtoo kiihtyä ja inspiroivia töitä jatkaisi ilta myöhään asti. Tavallisen arkirytmin kadottaa helposti kun jää iltaisin valoisalla puuhastelemaan muutaman tunnin normaalia kauemmaksi ja aamulla haluaa kuitenkin herätä varhain. Viime kesänä sen huomasin ja kesäkuulla tahtoi jo voimat hiipua ja mieli mustua.

 Reilu viikko sitten tilan vanha Alpo-ukki oli meillä käymässä ja juttelimme hänen ja appeni kanssa työn teosta. Vanha ukki kertoi, kuinka ennen jaksamista helpotti, kun hevonen tarvitsi kesken rankan työpäivän lepoa. Silloin sai itsekin heittäytyä hetkeksi pellon laitaan lepäämään ohjakset käsissä, heräten siihen, kun hevonen alkoi nykiä. Mieleeni on nousi myös, kuinka  rakas edesmennyt isotätini sanoi minulle ja sisarilleni lapsia ollessamme että:" silloin kun työmäärä alkaa ahdistaa, on mentävä työnviereen maata". Kun on levännyt, sitä pystyy tarttua eri lailla hommiin eikä työmäärätkään ahdista. Jospa sitä osaisi nyt pysyä kohtuudessa myös kaikessa tässä mukavassa touhussa!
                                        







kasvihuoneen kalusteet






pieni havuryhmäni

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Kaunis maailma





Kesä taitaa alkaa. Taimet vaihdettu vahvempaan multaan, odottamaan kasvihuoneeseen pääsyä, elämä siirtynyt terasslle ja ulos. Pääskyset tuli, käki kukkui ja ensiviikolle on luvattu hellettä. Välillä ollaan haettu taimikuormia ja yhdessä istutettu puiden ja pensaiden alkuja. On kerätty kiviä uusien nurmiekoiden tieltä ja vain keinuttu, potkittu palloa ja leikitty hiekkalaatikolla. Muutamana päivänä olemme kiivenneet Joonatanin kanssa ukin ja mummun katolle, katselemaan maisemia. Eilen viimeksi istuskelimme katolla, tai oikeastaan makoilimme nuohoojan tikkaiden yläpuolella. Katselimme pilviä ja kuuntelimme ääniä. Siinä Joonatan sitten nousi ja katseli alas ja sanoi: "äiti, katso kuinka kaunis maailma!"  


Kunpa pystyisi katsoa maailmaa niin, että se olisi kaunis keskeneräisenäkin! Monesti huomaan katsovani asioita joko niin, että häiritseepä nuo heinät tuolla silmää- pitäisi mennä kitkemään tai kuin katsoisin jollain laseilla, joilla näkee 5 vuoden päähän.. Ja samalla vielä ajattelen, että kyllä sitten on kaunista, kun tuo hökkeli on tuosta purettu ja nuo taimet kasvaneet.. Liian paljon on muttia elämästä nauttimisessa. Onneksi on noita pieniä, jotka näyttävät ja kertovat sen meille niinäkin hetkinä, jolloin itse emme niitä näe!!!

Joku suuri odotuksen tunne on kuitenkin joka keväänä. Sitä miettii minkälainen kesä sitä on tulossa ja mitä kaikkea sitä tapahtuukaan.. Muutaman viikon päästä meilläkin elämä muuttuu, kun ensimmäiset kesätyöntekijät aloittavat.. Kun hiljaiseloa on kstänyt koko talven, on aina mukavaa, kun tila täyttyy ihmisten hyörinästä ja moni asia menee eteenpäin.. Tänäkin kesänä meille tulee 8 kesätyöntekijää. Osa maatilan töihin ja osa minulle kotiavuksi. 

Olin seurustelumme aikaan itsekin täällä kesätöissä. Meille muodostui kesätyöntekijöistä pieni tiivis ryhmä. Nukuimme kaikki aitan yläkerrassa, teimme paljon töitä, mutta pidimme myös hauskaa. Erityisen lämmöllä muistan kesästä monet lenttis matsit iltaisin ennen saunaa, sateenropinan aitan kattoon ja Johanna- anoppini ja Anni mummon järjestämät pihakahvit milloin rehunteon päättymisen milloin eläinten uloslaskun tai muun sellaisen kunniaksi... Se oli ihanaa yhteenkuuluvuutta ja ihanaa yhdessä tekemistä.. Viimevuonna sain nähdä jotain samaa meidän kesätyöntekijöillämme ja toivottavasti myös ensi kesä tuo sitä hetken yhteisöllisyyttä, iloa ja yhdessätekemistä tänne muutoin niin hiljaiselle maatilalle;)!!!





tiistai 6. toukokuuta 2014

Mahdollisuuksia

Maatilalla, jossa on paljon rakennuksia sekä aktiivisessa käytössä olevia, että jo aikansa eläneitä, on ihanaa suunnitella, mitä kaikille rakennuksille ja tavaroille tekisi. Pienien ja isojen mahdollisuuksien kirjo on suuri niille, jotka osaavat itse tehdä ja rakentaa tai niille joilla on intoa ja kokeilunhalua :)

Paljon on haaveita ja ajatuksia niin pieniä kuin isojakin. Jo käynnissä oleva iso hanke, on rakentaa vanhaan rehutorniin kaksi kerrosta: toinen minulle joogahuoneeksi ja toinen Valtterin biljardihuoneeksi. Pyöreä rakennus, jossa portaat kiertäisivät seinän viertä ja ikkunat avautuisivat joka suuntaan n. kuuden metrin korkeudessa on minulle ehkä se odotetuin unelma. Toinen paljon suunniteltu rakennushanke on tehdä pihalle puusauna ja kesäkeittiö terasseineen. Idea lähti ajatuksesta kunnostaa vanha asuinrakennus tähän käyttöön, mutta rakennus oli ehtinyt valitettavasti päästä jo liian huonoon kuntoon.  Olen nyt tehnyt hahmotelmia paperille, minkälaisen kokonaisuuden rakennuksesta tekisimme. Pihasauna on toki usein mielessä, kun vanha asuirakennus on jokapäivä katseen kohteena keittiön ikkunoiden edustalla. Rakennus ei silti ole ensimmäisten työurakoiden joukossa nyt, kun luovuin ajatuksesta kunnostaa vanha talo. Tänä kesänä pihattoomme rakennettava lisäsiipi automaattiselle ruokintajärjestelmälle vie varmasti aikaa, vaikka ulkopuolistakin työvoimaa on palkattuna. Silti haaveenamme on saada kesän aikana iso lato maalattua ja rehutornin laudotus kunnostettua. Kun Rakennus on iso niin kulunut maali ja hapertuneet laudat näkyvät kauas:(


Pieniä puuhiani on tälle kesää myös vanhan aitan laittaminen viihtyisäksi.  Aitta on oikeastaan ainoa vanha kunnossa oleva hirsinen rakennus, joka kantaa tilan historiaa niin seinissään kuin tavaroissaan. Viime viikolla aloin järjestellä  aittaa uusiin puihin ja vein täysin rikkimenneet ja sinne kuullumattomat tavarat pois. Joitain löytöjä olen sieltä jo aiemmin tehnyt. Hain mm. vanhan maidon separointiastian, joka toimii nyt meidän lehtikorinamme.




Pihalla on tarkoitus saada tänä keväänä minulle kasvimaan alku ja kukkapenkki rinteeseen, istuttaa muutama norjanangervo ja puita takapihallemme sekä vielä ennen syksyä istuttaa pihlaja- valokuja pihatiellemme. 

Viimeviikolla hain vanhan betonisen rummppuputken pihaamme aivan tulotien risteykseen. Maalaan sen talomme väriseksi, kiinnitän talonumeron siihen. Sisään istutan riippuvia kesäkukkia valumaan karheaa betonia vasten. Kunhan saan projektini valmiiksi voin laittaa tänne siitä kuvan:)

Nyt kun tanssiminen on jäänyt vähäiseksi, tämä pieni somistelu eli sisä ja ulkotilojen suunnittelu ja toteutus, on noussut hyvin tärkeäksi osaksi elämääni. En pidä itseäni mitenkään erikoisena sisustajana tai tämän alan taitajana, mutta nautin siitä paljon. Saan olla tekemisissä luovien ratkaisujen kanssa, tutkia, pohtia ja tehdä itse!! Puuhastelusta saan iloa ja energiaa ja tekemisestä ja kättensä jäljen näkemisestä saa tunteen elämisestä.