perjantai 12. joulukuuta 2014

Eläimellistä elämää


Maatilla eläessä monet elämän isot ja normaaliympyröissä peitellyt asiat ovat osa arkea. Mitään ei voida peittää, kaikki on nähtävissä myös lapsille, niin kuin maaseudulla usein on totuttu. Syntymät ja kuolematkaan ei samanlailla pelota, kun niitä on nähnyt pienestä pitäen. Kuitenkin vieraille lapsille poikiminen tai lemien kiimat voivat olla hyvinkin pelottavia kokemuksia ja aikuisille rujoja, karuja ja ehkä hävettäviäkin.

Ruokaa!

 
Sadan lehmän tilalla poikimisia on noin 10/ kuukausi. Monet lehmät poikivat öisin, jolloin amulla, kun tulemme hommiin, löytyy pieni vasikka poikimakarsinasta jo nuoltuna puhtaaksi. Nuolenminen on tärkeä toimenpide molemmille, sillä siinä emo siirtää kielellään vasta-aineita uudelle tulokkaalle sekä puhdistaa vasikan kalvoista ja muista syntymä eritteistä. Lehmä samalla kerää itselleen kalvoista arvokkaat ravinto-aineet takasin. Lehmä nuolee myös maasta kaikki limat ja veret pois luonnollisenkin käyttäytymisen takia, ettei mahdollisille saaliseläimille kantautuisi hyvää hajujälkeä. Syntymä ei tosiaan ole mikään mielikuviemme kaunein tapahtuma. Monet lehmät haluavat poikia seisten, joten vasikka putoaa n. puolentoista metrin korkeudesta lattialle ja verta lentää. Mutta se on hyvä. Pieni tömähdys saa vasikan heti vetämään kehkoihinsa happea ja hengitys alkaa sujua. Lehmän takamuksesta jälkeiset roikkuvat jonkun tunnin, joskus päivän ajan, ennen kuin ne tipahtavat pois. Näin ne ovat myös häpeilemättä kaikkien nähtävillä. Kun jälkeiset irtoavat, lehmä syö ne, keräten talteen mm. menetettyä verta ja kalsiumia.

Kerran satuin juuri avaaman oven ja astumaan poikien kanssa sisälle navettaan, kun lehmä pudotti edessämme jälkeiset ulos. Näin pienen kauhun pojillamme, ja tiesin että jotain pitäisi nyt selittää enemmän. Kerroin että," nyt lehmä pudotti eteemme sellaisen vasikan turvapussin, jota pieni vasikka tarvitsi mahassa olleessaan niin, että se pystyi kasvaa isoksi. Nyt kun vasikka on tullut ulos maailmaan, eikä lehmäkään sitä tarvitse, niin se pudotti sen pois." Ilmeet helpottui  ja vanhemman pojan kommentti "hyvä juttu", kertoi, ettei asia enää pelota.

Kaikki ei aina mene kuitenkanaan hyvin. Joskus sitä kiintyy joihinkin lehmiin ja minä kiinnyin Elmaan. En ollut sen ainoa, niinkuin mieheni asian ilmaisi. Elma tykkäsi kaikista ihmisistä ja yleensä kun tuli hommiin, se könysi heti ylös parresta ja tuli luo. Se yritti laittaa päätä kainaloon ja halusi silitystä.. Tämän se teki siis kaikille muillekin, mutta tykkäsin siitä kuitenkin erityisesti.  Kun Elma poiki olin yksin navetalla. Soitin kyllä Valtterin ja pojat avuksi, jos tarvittaisiin veto-apua. Joskus varsinkin hiehoilla, ensimmäinen synnytys on vaikea ja sitä voidaan helpottaa niin, että kun sorkat näkyy, siihen kiinnitetään remmi, josta voidaan auttaa vetämäään silloin, kun lehmä työntää vasikkaa ulos.
Valtteri kätilönä poikimakarsinassa
Synnytys oli kuitenkin helppo ja vasikka tuli joutuin ennen kuin pojat ja Valtteri ehtivät navetalle. Mutta vasikka oli kuollut ja sinertävä. Aloin itkeä ja inhosin sitä, että juuri minun piti olla navetalla silloin, kun tämä tapahtui. Valtteri kantoi käsissään kuolleen vasikan häkistä pois ja vei lehmän lypsylle. Elämään kuuluu syntymää ja kuolemaa ja joskus saman aikaisesti. Minulle, muualtatulleelle, elämän ja kuoleman läheisyys ja mahdollisuus joka päivälle, vaatii edelleen totuttelemista.
Joskus lehmä kuolee tai se joudutaan lopettamaan tilalla ja lähettämään raadonkeräilyyn. Viime kesänä tälläisen tapauksen jälkeen, kun lehmä oli jouduttu lopettamaan ja se odotti kuljetusta pihaton takana, pojat sattuivat paikalle. Alkuun tietenkin pieni järkytys ja kädestä kiinni. Aikamme asiaa tuumattuamme nuorempi kysyi jo lupaa mennä koskemaan ja kävi taputtamassa lehmää kevyesti. Sen jälkeen jo molemmat halusivat antaa lehmälle vielä viimeiset halaukset, koska sitä ei enää koskaan myöhemmin nähtäisi. Kuolema tuli käsiteltyä konkreettisen esimerkin voimin ja uskon, että tämä helpottaa sen käsittelyä. Kaikista aika jättää joskus.


Toinen hyvin näkyvä asia on lehmien kuukautiskierto (21pv). Pihattonavetoissa kun lehmät ovat vapaana, ne pystyvät näyttämään luonnollisin tavoin oman kiertonsa vaiheet. H-hetken lähestyessä ne hyppivät ensin muiden lehmien selkään ikään kuin näyttäen sonnille, että kohta voisi olla hyvä aika astua eli suorittaa siemennys. Yleensä tätä juoksentelua ja hyppimistä on koko kliimaksin edellinen päivä.  Sitten, kun hedelmöittymiselle olisi paras hetki, lehmä jääkin seisomaan alle. Tämä tarkoittaa sitä, että se antaa muiden lehmien hyppiä sen selkään, eikä se yritä päästä alta pois, niin kuin kaikkina muina päivinä. Mutta niin kuin ihmisetkin, niin eläimetkin ovat omanlaisiaan. On myös joitain niin arkoja lehmiä, jotka ei uskalla hyppiä toisten lehmien selkään saati antaa niiden hypätä omaan selkään. Silloin on vain seurattava niiden muuta käyttäytymistä: huuteleeko se enemmän, onko se muuten aktiivisempi ja erittääkö se limaa ja minkälaista limaa. Joskus vain huomaa, että jollain lehmällä veret jo tuli, vaikka mitään erityistä niiden käytöksestä ei ole huomannut. Kirjaamme siksi kiimakalenteriin ylös sen päivän kohtaan, että V eli veret ja näin tiedämme suurinpiirtein, koska kyseinen lehmä olisi siemennettävä ensikierrolla. Jokaisen lehmän kiimakierto on siis tiedossa ja ylhäällä tietokoneella, josta sitä seurataan.


Nämä ovat osa maatilojen arkipäivän asioista. Kauhuissani kuuntelin vanhan Pajulan ruokapöydässä seurustelumme alussa, jossa joku sattui sanomaan ohimennen isäntäväelle että:" hei, nyt muistin aikaan. Tanskulla nro. 562 oli hyvä lima: ohut ja venyvä, pitäis varmaan huomenna siementää tai käyttää sonnilla." Esko nyökkää, ihmiset jatkaa syömistä, eikä kenenkään muun ilme edes värähdä.
Pusu, kiitos!

1 kommentti: