keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Syvyyksiä

                                                                                            Kuva: Eeva Rantala
" Yö värähtelee
tähtien taajuudella.
Sanantuojat ovat tehneet tehtävänsä
                                        ja menneet.

Ne kertovat minulle itsestäni
ja tiedän ettei siinä ole kaikki
siinä ei ole minusta kaikki:
olen enemmän.
Myös elämästä ne kertoivat
            ja elämä on paljon enemmän

Minun toivoni on siinä
ettei tässä ole kaikki,..."
                                                                                          ote  Eeva Tikan runosta

Läheinen perhetuttumme Jouko Ikola luki tämän runon minulle ylioppilas juhlissani. Lauantaina siitä tulee kuluneeeksi jo 9 vuotta. Olen monesti kaivanut tämän runon tavaroideni seasta ja lukenut sen. Ja se on antanut lohtua ja uskoa niinä hetkinä, jolloin oma usko itseen ja omiin kykyihin on vähissä. 

Tiedän olevani syvällinen ihminen, joka jää pohtimaan ja miettimään pieniäkin asioita. Liiankin monet asiat otan äärimmäisellä vakavuudella vastaan ja sisimpäni värähtelee jo pienistäkin asioista. Jo lapsena jäin korvat auki kuuntelemaan venhempieni ja heidän ystäviensä syvällisiä keskusteluja ihmisestä ja elämästä. Silloin jo koin, että tuntuu vaikealta vain juosta elämää eteenpäin kevein jaloin,  kun tässä elämässä ja ihmisessä on niin paljon syvyyksiä, mitä pysähtyä katsomaan.

 
 Välillä ihmettelen, kuinka paljon täällä maailmassa keskitytään vain kuoreen. Ihmisten seassa liikkuessa korviin nousevat vain keskustelut ulkonäköpaineista, toisten ihmisten tekemisistä tai tekemättäjätättämisistä. Onko kiireen syy vai kykenemättömyyttä kohdata toinen, mutta liian usein ihmiset myös hautautuvat saavuttamattomiin, kun joku toinen olisi lähellä ja valmis antamaan aikaa.

 Ja kuitenkin meissä kaikissa on paljon enemmän kuin miltä me tai kotimme näyttää  ja elämä on paljon enemmän, kuin mitä teoistamme voi katsoa. "Meillä on niin monta matkaa elämässä kuljettavana ja se pisin matka, on matka omaan itseensä.": Jouko Ikola


Työtä ja huvia

rumppuputkesta kukkatelineeksi
 
 Kesä tuli. Tekemistä riittää ulkona niin, ettei malta tulla sisälle ja istuutua koneen ääreen. Sain kasvimaan alulle ja taimia istutettua ympäri pihamaata. Pojat ovat saaneet juosta sadettimen alla ja käki kukkuu lähes tauotta. Nuorimman poikamme istuessa isin kyydissä traktorissa olen Joonatanin kanssa puuhaillut piha hommissa.. Teimme yhdessä tikkaat leikkimökin katolle, kasvimaalle puutarhatyökaluille oman säilytyspaikan, maalasimme kasvihuoneeseen pöydäksi vanhan sähkökaapelikelan ja istuimeksi Lapinsalon vanhan kirkonpenkin sekä tuunasimme vanhan rummppuputken pihamme tuloristeykseen. 

On ollut ihmeellistä kuinka paljon neljävuotiaan kanssa voi tehdä!  Viime kesänä vain haaveiltiin näistä asioista, mitä tänä keväänä ollaan jo saatu tehtyä, eikä kesä ole kunnolla vielä edes alkanut.


  
kasvimaan työkaluteline
Mukavia asioita tehdessä vauhti tahtoo kiihtyä ja inspiroivia töitä jatkaisi ilta myöhään asti. Tavallisen arkirytmin kadottaa helposti kun jää iltaisin valoisalla puuhastelemaan muutaman tunnin normaalia kauemmaksi ja aamulla haluaa kuitenkin herätä varhain. Viime kesänä sen huomasin ja kesäkuulla tahtoi jo voimat hiipua ja mieli mustua.

 Reilu viikko sitten tilan vanha Alpo-ukki oli meillä käymässä ja juttelimme hänen ja appeni kanssa työn teosta. Vanha ukki kertoi, kuinka ennen jaksamista helpotti, kun hevonen tarvitsi kesken rankan työpäivän lepoa. Silloin sai itsekin heittäytyä hetkeksi pellon laitaan lepäämään ohjakset käsissä, heräten siihen, kun hevonen alkoi nykiä. Mieleeni on nousi myös, kuinka  rakas edesmennyt isotätini sanoi minulle ja sisarilleni lapsia ollessamme että:" silloin kun työmäärä alkaa ahdistaa, on mentävä työnviereen maata". Kun on levännyt, sitä pystyy tarttua eri lailla hommiin eikä työmäärätkään ahdista. Jospa sitä osaisi nyt pysyä kohtuudessa myös kaikessa tässä mukavassa touhussa!
                                        







kasvihuoneen kalusteet






pieni havuryhmäni

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Kaunis maailma





Kesä taitaa alkaa. Taimet vaihdettu vahvempaan multaan, odottamaan kasvihuoneeseen pääsyä, elämä siirtynyt terasslle ja ulos. Pääskyset tuli, käki kukkui ja ensiviikolle on luvattu hellettä. Välillä ollaan haettu taimikuormia ja yhdessä istutettu puiden ja pensaiden alkuja. On kerätty kiviä uusien nurmiekoiden tieltä ja vain keinuttu, potkittu palloa ja leikitty hiekkalaatikolla. Muutamana päivänä olemme kiivenneet Joonatanin kanssa ukin ja mummun katolle, katselemaan maisemia. Eilen viimeksi istuskelimme katolla, tai oikeastaan makoilimme nuohoojan tikkaiden yläpuolella. Katselimme pilviä ja kuuntelimme ääniä. Siinä Joonatan sitten nousi ja katseli alas ja sanoi: "äiti, katso kuinka kaunis maailma!"  


Kunpa pystyisi katsoa maailmaa niin, että se olisi kaunis keskeneräisenäkin! Monesti huomaan katsovani asioita joko niin, että häiritseepä nuo heinät tuolla silmää- pitäisi mennä kitkemään tai kuin katsoisin jollain laseilla, joilla näkee 5 vuoden päähän.. Ja samalla vielä ajattelen, että kyllä sitten on kaunista, kun tuo hökkeli on tuosta purettu ja nuo taimet kasvaneet.. Liian paljon on muttia elämästä nauttimisessa. Onneksi on noita pieniä, jotka näyttävät ja kertovat sen meille niinäkin hetkinä, jolloin itse emme niitä näe!!!

Joku suuri odotuksen tunne on kuitenkin joka keväänä. Sitä miettii minkälainen kesä sitä on tulossa ja mitä kaikkea sitä tapahtuukaan.. Muutaman viikon päästä meilläkin elämä muuttuu, kun ensimmäiset kesätyöntekijät aloittavat.. Kun hiljaiseloa on kstänyt koko talven, on aina mukavaa, kun tila täyttyy ihmisten hyörinästä ja moni asia menee eteenpäin.. Tänäkin kesänä meille tulee 8 kesätyöntekijää. Osa maatilan töihin ja osa minulle kotiavuksi. 

Olin seurustelumme aikaan itsekin täällä kesätöissä. Meille muodostui kesätyöntekijöistä pieni tiivis ryhmä. Nukuimme kaikki aitan yläkerrassa, teimme paljon töitä, mutta pidimme myös hauskaa. Erityisen lämmöllä muistan kesästä monet lenttis matsit iltaisin ennen saunaa, sateenropinan aitan kattoon ja Johanna- anoppini ja Anni mummon järjestämät pihakahvit milloin rehunteon päättymisen milloin eläinten uloslaskun tai muun sellaisen kunniaksi... Se oli ihanaa yhteenkuuluvuutta ja ihanaa yhdessä tekemistä.. Viimevuonna sain nähdä jotain samaa meidän kesätyöntekijöillämme ja toivottavasti myös ensi kesä tuo sitä hetken yhteisöllisyyttä, iloa ja yhdessätekemistä tänne muutoin niin hiljaiselle maatilalle;)!!!





tiistai 6. toukokuuta 2014

Mahdollisuuksia

Maatilalla, jossa on paljon rakennuksia sekä aktiivisessa käytössä olevia, että jo aikansa eläneitä, on ihanaa suunnitella, mitä kaikille rakennuksille ja tavaroille tekisi. Pienien ja isojen mahdollisuuksien kirjo on suuri niille, jotka osaavat itse tehdä ja rakentaa tai niille joilla on intoa ja kokeilunhalua :)

Paljon on haaveita ja ajatuksia niin pieniä kuin isojakin. Jo käynnissä oleva iso hanke, on rakentaa vanhaan rehutorniin kaksi kerrosta: toinen minulle joogahuoneeksi ja toinen Valtterin biljardihuoneeksi. Pyöreä rakennus, jossa portaat kiertäisivät seinän viertä ja ikkunat avautuisivat joka suuntaan n. kuuden metrin korkeudessa on minulle ehkä se odotetuin unelma. Toinen paljon suunniteltu rakennushanke on tehdä pihalle puusauna ja kesäkeittiö terasseineen. Idea lähti ajatuksesta kunnostaa vanha asuinrakennus tähän käyttöön, mutta rakennus oli ehtinyt valitettavasti päästä jo liian huonoon kuntoon.  Olen nyt tehnyt hahmotelmia paperille, minkälaisen kokonaisuuden rakennuksesta tekisimme. Pihasauna on toki usein mielessä, kun vanha asuirakennus on jokapäivä katseen kohteena keittiön ikkunoiden edustalla. Rakennus ei silti ole ensimmäisten työurakoiden joukossa nyt, kun luovuin ajatuksesta kunnostaa vanha talo. Tänä kesänä pihattoomme rakennettava lisäsiipi automaattiselle ruokintajärjestelmälle vie varmasti aikaa, vaikka ulkopuolistakin työvoimaa on palkattuna. Silti haaveenamme on saada kesän aikana iso lato maalattua ja rehutornin laudotus kunnostettua. Kun Rakennus on iso niin kulunut maali ja hapertuneet laudat näkyvät kauas:(


Pieniä puuhiani on tälle kesää myös vanhan aitan laittaminen viihtyisäksi.  Aitta on oikeastaan ainoa vanha kunnossa oleva hirsinen rakennus, joka kantaa tilan historiaa niin seinissään kuin tavaroissaan. Viime viikolla aloin järjestellä  aittaa uusiin puihin ja vein täysin rikkimenneet ja sinne kuullumattomat tavarat pois. Joitain löytöjä olen sieltä jo aiemmin tehnyt. Hain mm. vanhan maidon separointiastian, joka toimii nyt meidän lehtikorinamme.




Pihalla on tarkoitus saada tänä keväänä minulle kasvimaan alku ja kukkapenkki rinteeseen, istuttaa muutama norjanangervo ja puita takapihallemme sekä vielä ennen syksyä istuttaa pihlaja- valokuja pihatiellemme. 

Viimeviikolla hain vanhan betonisen rummppuputken pihaamme aivan tulotien risteykseen. Maalaan sen talomme väriseksi, kiinnitän talonumeron siihen. Sisään istutan riippuvia kesäkukkia valumaan karheaa betonia vasten. Kunhan saan projektini valmiiksi voin laittaa tänne siitä kuvan:)

Nyt kun tanssiminen on jäänyt vähäiseksi, tämä pieni somistelu eli sisä ja ulkotilojen suunnittelu ja toteutus, on noussut hyvin tärkeäksi osaksi elämääni. En pidä itseäni mitenkään erikoisena sisustajana tai tämän alan taitajana, mutta nautin siitä paljon. Saan olla tekemisissä luovien ratkaisujen kanssa, tutkia, pohtia ja tehdä itse!! Puuhastelusta saan iloa ja energiaa ja tekemisestä ja kättensä jäljen näkemisestä saa tunteen elämisestä.