tiistai 6. toukokuuta 2014

Mahdollisuuksia

Maatilalla, jossa on paljon rakennuksia sekä aktiivisessa käytössä olevia, että jo aikansa eläneitä, on ihanaa suunnitella, mitä kaikille rakennuksille ja tavaroille tekisi. Pienien ja isojen mahdollisuuksien kirjo on suuri niille, jotka osaavat itse tehdä ja rakentaa tai niille joilla on intoa ja kokeilunhalua :)

Paljon on haaveita ja ajatuksia niin pieniä kuin isojakin. Jo käynnissä oleva iso hanke, on rakentaa vanhaan rehutorniin kaksi kerrosta: toinen minulle joogahuoneeksi ja toinen Valtterin biljardihuoneeksi. Pyöreä rakennus, jossa portaat kiertäisivät seinän viertä ja ikkunat avautuisivat joka suuntaan n. kuuden metrin korkeudessa on minulle ehkä se odotetuin unelma. Toinen paljon suunniteltu rakennushanke on tehdä pihalle puusauna ja kesäkeittiö terasseineen. Idea lähti ajatuksesta kunnostaa vanha asuinrakennus tähän käyttöön, mutta rakennus oli ehtinyt valitettavasti päästä jo liian huonoon kuntoon.  Olen nyt tehnyt hahmotelmia paperille, minkälaisen kokonaisuuden rakennuksesta tekisimme. Pihasauna on toki usein mielessä, kun vanha asuirakennus on jokapäivä katseen kohteena keittiön ikkunoiden edustalla. Rakennus ei silti ole ensimmäisten työurakoiden joukossa nyt, kun luovuin ajatuksesta kunnostaa vanha talo. Tänä kesänä pihattoomme rakennettava lisäsiipi automaattiselle ruokintajärjestelmälle vie varmasti aikaa, vaikka ulkopuolistakin työvoimaa on palkattuna. Silti haaveenamme on saada kesän aikana iso lato maalattua ja rehutornin laudotus kunnostettua. Kun Rakennus on iso niin kulunut maali ja hapertuneet laudat näkyvät kauas:(


Pieniä puuhiani on tälle kesää myös vanhan aitan laittaminen viihtyisäksi.  Aitta on oikeastaan ainoa vanha kunnossa oleva hirsinen rakennus, joka kantaa tilan historiaa niin seinissään kuin tavaroissaan. Viime viikolla aloin järjestellä  aittaa uusiin puihin ja vein täysin rikkimenneet ja sinne kuullumattomat tavarat pois. Joitain löytöjä olen sieltä jo aiemmin tehnyt. Hain mm. vanhan maidon separointiastian, joka toimii nyt meidän lehtikorinamme.




Pihalla on tarkoitus saada tänä keväänä minulle kasvimaan alku ja kukkapenkki rinteeseen, istuttaa muutama norjanangervo ja puita takapihallemme sekä vielä ennen syksyä istuttaa pihlaja- valokuja pihatiellemme. 

Viimeviikolla hain vanhan betonisen rummppuputken pihaamme aivan tulotien risteykseen. Maalaan sen talomme väriseksi, kiinnitän talonumeron siihen. Sisään istutan riippuvia kesäkukkia valumaan karheaa betonia vasten. Kunhan saan projektini valmiiksi voin laittaa tänne siitä kuvan:)

Nyt kun tanssiminen on jäänyt vähäiseksi, tämä pieni somistelu eli sisä ja ulkotilojen suunnittelu ja toteutus, on noussut hyvin tärkeäksi osaksi elämääni. En pidä itseäni mitenkään erikoisena sisustajana tai tämän alan taitajana, mutta nautin siitä paljon. Saan olla tekemisissä luovien ratkaisujen kanssa, tutkia, pohtia ja tehdä itse!! Puuhastelusta saan iloa ja energiaa ja tekemisestä ja kättensä jäljen näkemisestä saa tunteen elämisestä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti