Sukupolvien ketju

Reilu kuukausi sitten vanha ukkimme muutti Pajulan vanhasta rakennuksesta kylälle, lähemmäs palveluja ja jatkuvaa huolenpitoa ja hoitoa.. Vanhuksien muutot hoitolaitoksiin on tätä päivää jo suurimmalle osalle väestöä, mutta yhä se tuntuu vaikealta meille, jotka jäämme asumaan siihen ympäristöön, missä vanhukset ovat syntyneet ja koko elämäntyönsä tehneet. Tyhjä talo omamme vieressä on enemmän kuin tyhjä talo. Jollain tapaa tuntuu siltä, että siinä omalta osaltamme sinetöityy sen vanhan tradition kuolema, jossa vanhukset saavat elää koko elämänsä omassa kodissaan.

Sukupolvien yhteiselo ei monessakaan paikassa ole ollut helppoa, kun rajoja ja elämtyyliä on joutunut opettelmaan niin uusi tulokas, kuin muukin perhe. Niistä rypyistä on kuitenkin saatu suoria ja elämää pystytty jatkamaan.. 

Itsekin huomasin, kuinka haastavalta tuntui perustaa omaa kotia ensin miehen vanhempien tulevaan, sukupolvenvaihdoksen jälkeiseen taloon, mutta myös rakentaa oma talo 20 metriä kauas vanhan Pajulan seinästä sekä keskelle kahden vanhemman sukupolven elämää.

 Jos asuu kaupungissa, tietää tasan tarkkaan, mihin minun asuinhuoneistoni raja ulottuu ja mitä minulle kuuluu. Olen luontteeltani hyvin toimelias ja jos saan jonkin ajatuksen päähäni, aloitan sen suunnitelun tai toteutuksen heti ( tai ainakin heti päättämäni suunnitelman mukaisesti;). Minulla on tarve siihen, että asiat ympärilläni olisivat loogisesti järjestettyjä sekä esteettisesti kauniita. Tässä kohtaan iso maatila ja sukupolvet samalla tontilla oli minulle haastava paikka. Kun aitoissa ja muissa rakennuksissa oli vielä kahden viljelijäsukupolven sekä Valtterin sisarusten tavarat, eikä minulla ollut oikeutta niitä hallita tai järjestellä, vaikka ne siinä omalla pihallani olivatkin ja tuntuivat kävelevän minua vastaan joka välissä.

Toiseen asiaan mihin törmäsin alussa monta kertaa, oli kyselyt, mitä täällä aion tehdä. Pihamme ei ole vain ostettu tontti, jonne kenelläkään ei olisi ollut mitään suhdetta saati tuntemuksia ja muistoja. "Et kai kaada noita puita" ja muita saman suuntaisia hiljaisia toiveita kuului herkille korville aluksi aika paljon. Ja kun minä olen minä ja ensimmäisestä kerrasta lähtien suunnitellut, mitä kaikkea tänne saisikaan, niin alkoihan muutoksia tapahtua. Niin lähti Valtterin lapsuudenkoti ja piha pihlajat, maatilan sukupolvenvaihdos yönä jo kirmattiin vaihtamaan pihaton toimiston huonekalujärjestys uusiksi.( ja siellä Heikinmäelläkin ehdittiin mullistaa koko talo ja piha ja aittaakin..) Paljon on täällä jo muuttunut, mutta  vaikka näkymä on erilainen kuin aiemmin ja tulee vielä paljon muuttumaankin, niin se on se minun jälkeni, minkä tänne jätän.

 Anoppini sanoi joskus viisaasti, että jokaisella sukupolvella on maanviljelyksessäkin omat tehtävänsä. Anni-mummu ja Alpo- ukki lähtivät 50- luvulla erikoistumaan, eli muut kotielämäimet jäivät pois ja iso 27 lehmän navetta nousi pihaan. Hulluina kuulemma pidettiin, kun sellaisen hallin rakentavat. Mutta suur kiitos heidän, sillä siitä mieheni Vanhempien oli hyvä jatkaa. Heidän kaudelleen tuli iso laajentaminen. Tila kasvoi kokoa kahdestakymmenestäseitsemästä lehmästä sataan ja peltoja raivattiin ja ostettiin isot alat. Taas sukupolvenvaihdosta tehdessä, saimme olla enemmän kuin kiitollisia siitä tilasta, minkä haltuumme saimme. Meillä on haaveita ja pyrkimyksiä päästä kohti mahdollisimman suurta omavaraisuutta niin sähkössä, kuin eläinten ruokinnassakin, mutta nähtäväksi jää mitä tapahtuu. Maatila ottaa ison osan elämäämme, mutta sitäkin tärkeämpää on silloin viihtyä täällä. Harva ihminenhän muuten viettäisi omassa kodissaan tai kotiympäristössään n. 11 kk vuodesta! Uskon, että me jotka asumme, työskentelemme ja elämme suurimmaksi osaksi näillä nurkilla ja näissä rakennuksissa, niin niiden laittaminen ja kunnossapito, on silloin iso sijoitus myös itseemme ja omaan hyvinvointiimme.

Tässä kuva keittiöstämme keväällä 2014

Kotimme kuvattuna viime kesänä