Maanviljelystä

Lehmiä ulkona jaloittelemassa

Maanviljely on monipuolisuutta vaativa ammatti. Maanviljeliyyteen kuuluu monia eri tehtäviä, joita on seurattava ja tehtävä joko päivittäin tai ainakin osan aikaa vuodesta.

Kotieläintilalla eläinten hoito on  jokapäiväinen työtehtävä riippumatta viikonpäivästä tai juhlapyhistä. Parret putsataan märistä kuivikkeista ja lannasta kahdesti päivässä ja tilalle laitetaan uudet kuivikkeet. Samalla tarkkaillaan eläinten hyvinvointia, tulevia pokimisia ja kiimoja, eli koska eläin olisi siemennettävä. Roboteille viedään ne lehmät, jotka eivät ole sinne itse menneet esim. juuri poikinut hieho, joka ei ole vielä tottunut lypsyllä käymiseen. Päivittäisiin töihin kuuluu myös lypsyrobottien pesu, maitosuodattimien vaihto, vasikoiden juotto ja rehun jako lehmien ruokintapöydälle. Lehmiä siemennetään, autetaan poikimaan, laitetaan umpeen eli lypsäminen tyrehdytetään kahdeksi kuukaudeksi ennen poikimista, jolloin lehmän energia ei kulu maidontuotantoon vaan vasikan kasvattamiseen. Viljelijä toimii siis päivittäin kätilönä, lääkärinä, sähkö- ja putkimiehenä, toimistotätinä, koneenkorjaajana ja eläinten hoitajana.

robotin huoltoa

Mieheni toimii myös "eläinten ravitsemusterapeuttina". Eläinten ruokaseos eli ape tehdään meillä tällähetkellä vielä päivittäin. Oma ape lehmille ja toinen hieman erilainen satsi nuorkarjalle. Ape koostuu neljästä erilaisesta rehupaalista, joissa on mm. kokoviljasäilörehua, kuten kaura, ohra ja herne seosta, apilarehua, kuivaa heinää, valkuaiskasveja, kuten hernettä, virnaa tai härkäpapua sisältäviä paaleja. Joukkoon lisätään vielä kivennäistä, rypsirouhetta, vettä, täysrehuseosta, jossa on mukana myös pienempiä määriä tarvittavia hivenaineita. 

Nautatiloilla omista pelloista saatu karkearehu on iso ja tärkeä asia. Hyvä ja ravitseva ruoka on merkittävä osa eläinten hyvinvointia ja maidon laatua. Siksi meillä otetaan jokaiselta pellolta rehunäytteitä, joista selviää eri paalien ravintoarvot. Aina kun alamme syöttää uuden pellon paaleja, appeeseen menevä seos ja ravintoaineet lasketaan uudelleen. Sen jälkeen on tutkittava eläinten hyvinvointia, eläinten syömää rehumäärää, lannan koostumusta sekä maidon määrää ja laatua. Täten selviää, miten ape toimii- mitä osaa tarvitaan appeeseen lisää tai mitä siitä täytyy vähentää.

rehujen työntöä eläinten eteen

 Heinäkuun alussa alkaa automaattista ruokintajärjestelmää varten uusi rakennusprojekti. Lokakuussa työmäärä tämän osalta siis hieman helpottuu, kun Trioliet T40 ruokintajärjestelmä käynnistyy. Uusi ruokinta robotti mahdollistaa vielä tarkemman ruokavalion kussakin elämänvaiheessa olevalle eläimelle, sillä kone voi tehdä omalla reseptilla apeseoksen vaikka joka häkille erikseen. Kun kone jakaa rehun lehmien eteen, se samalla myös työntää rehua lähemmäs eläimiä, tällöin tuoretta ruokaa on koko ajan eläinten saatavilla.

niittoa

Kesällä näiden töiden lisäksi viljellään peltoja, joista eläinten vuoden ruoka saadaan. Ensin pellot kynnetään, muokataan, ajetaan lietettä ravinteeksi ja kerätään kivet, jotka ovat nousseet kyntäessä ylös. Sitten pellot kylvetään tietyn viljelykierron mukaisesti. Lähes heti äskeisten toukotöiden jälkeen monivuotisilta nurmipelloilta aletaan tekemään ensimmäistä rehua. Peltoja kierretään katsomassa ja tavoite olisi saada tehtyä rehu vähän ennen kuin heinä puhkeaa tähkälle, jolloin ravintoarvot ovat suurimmillaan. Pellot niitetään, ja niitetty heinä jää pelloille karhoiksi eli kasamaisiksi jonoiksi kuivamaan. Näitä karhoja vielä yhdistetään kolme yhdeksi isoksi karhoksi karhottimella. Näin pystymme säästämään polttoainetta ja aikaa kiireisellä ajalla ja myös rehu kuivaa paremmin. Karhot paalataan ja valmiit paalit käydään sen jälkeen nostelemassa riveihin pellon reunaan, jotta uusi rehu pääsisi kasvamaan. Paalauksen jälkeen nurmelle levitetään vielä karjanlantaa varmistamaan uuden heinän kasvua.

vanhan asuinrakennuksen purkua

Minun kivensiirtoyritys päättyi Valtterin apuun

Kaiken tämän lisäksi maanviljelijän tulee olla yrittäjä, joka maksaa laskuja, pitää kirjanpitoa, budjettia ja tekee kannattavuuslaskelmia eri investointien tullessa. Huolehtii, että tilalla on aina kuivikkeita, siiloissa täysrehua, robotilla kuluvia tarvikkeita ja pesuaineita, traktoreille polttoainetta ja eläimille tarvittavia lääkkeitä.. Kesäisin vielä maalataan ja korjataan maatilan rakennuksia sekä pestään pihatto ikkuinoista lattiaan ja kattoon:)

Opittuani ymmärtämään tätä kokonaisuutta koen, että maanviljelys, kaikesta tästä työmäärästä huolimatta, tuntuu tärkeältä ja kiinnostavalta!

Suvaitsevaisuutta

Kävin katsomassa Iisalmessa Miranda -mustalaisten holokausti näyttelyn. Ilokseni sain taas tuntea taiteen mahdollisuuden avata silmiä ja ajattelua. Pääsin ehkä hieman lähemmäs mustalaisten maailmaa sekä juuria ja syitä heidän tämänhetkiseen tilaansa.

Lapsuuden perheessäni arvostettiin ja harrastettiin laajasti kulttuuria. Kävimme katsomassa niin teatteria, oopperaa, taidenäyttelyitä ja konsertteja. Kun oma tieni jatkui opiskelemaan tanssia ensin Turun konservatorioon ja sieltä Teatterikorkeakouluun, jouduin itseni kanssa ristituleen. Minulle oli hyvin vaikea olla mukana siinä taiteentekijöiden rintamassa, jossa muita taiteilijoita sekä teoksia arvostellaan jatkuvasti. Teoksia ja taiteilijoita vartaillaan ja etsitään vikoja ja puutteita. Ajattelen toki itsekkin, että taidetta on moni tasoista, eivätkä kaikki taide-esitykset ole kaikkia varten.  Kuitenkaan en pystynyt ymmärtämään enkä hyväksymään sitä, kuinka lähes jokainen opettaja, jonka saimme oli monen luokkatoverini mielestä aina tyyliltään väärä tai muuten huono. Myös porukalla katsotut tanssiesitykset useimmiten heti arvosteltiin.. Aina löytyi negatiivistä kommentoitavaa. Jos esimerkiksi esityksen esitti balettitanssijat, niin liike oli liian hallittua ja ojenneltua, jos esittäjät oli taas enemmän esittävän taiteen puolta, niin esiintyjien kehot eivät kertoneet mitään ja esitykseen oli pitänyt liimata päälle tekstiä ja muuta ilmaisua.

Minulle tuli pitkäksi aikaa lukko katsoa tanssia. Ihan kuin olisin saanut stressin siitä, voinko pitää teoksesta ja osaanko edes katsoa tai arvioida sitä. Tilaani pahensi, kun huomasin kuinka totta oli väite, että taiteilijat tekevät teoksia ja toiset taiteilijat tulevat niitä katsomaan. Monissa tanssiesityksissä todellakin suurin osa katsojista tunnistin tanssijoiksi tai muiksi taiteilijoiksi. Minulla oli ollut lapsenomainen, vahva usko taiteen eheyttävään voimaan sekä silmiä avaavaan mahdollisuuteen suhteessa ihmiseen ja ympäristöömme. Kysyin, että mikä järki tässä kaikessa on? Onko tämä tärkeää työtä, jos tämä ei tavoita muita ihmisiä kuin toisia taiteen tekijöitä?  Voinko vain harjoittaa kehoani ja itseäni, koska minulla on siihen intohimo ja itse koen, että voisin kehoni kautta antaa jotain tärkeääkin ulos!?  

Tämä viisi vuotta poissa Helsingistä ja tanssiympyröistä on tehnyt minulle myös tanssijana hyvää, vaikka tanssijana toimiminen on ollut vähäistä. Olen harjoittanut pääsääntöisesti itsenäisesti joogaa ja sen avulla päässyt takasin ja ehkä myös syvemmälle itseeni. Kehoillamme on meille paljon kerrottavaa, jos sitä pysähtyy ja opettelee kuulemaan. Matkaa on toki minullakin tehtävänä. Välillä kotona kuunnellessani musiikkia alan liikkua ja tanssia ja sitten kyyneleet tulevat yllättäen ulos. Joku kohta sisälläni liikahtaa odottamatta. Suuri ja pitkälentoinen haaveeni olisi saada tehdä tätä matkaa itseeni joogaten, mutta viimeistään silloin kun olen vanha ja horjuva nainen, jonka iho on laikukas ja verisuonetkin kuultavat ohuen ihon alta, tanssin tätä kaikkea elämää ja ihmisenä olemista ja vien sen tavallisten ihmisten elämään ja arkeen. Ja ihmiset saavat silloin pyöritellä silmiä ja kummastella outoa mummoa, mutta toivon, että silti joku näkisi minussa ja tanssissani jotain, joka pysäyttäisi hänet ja saisi hänet jäämään katsomaan. Ihminen viestii vauvasta asti sanattomasti ja monesti tuo sanaton viesti menee meissä syvemmälle. Olen tullut taiteen avulla monesti liikutetuksi ja jollain tavalla avatuksi. Toivon, että me ihmiset voisimme avoimemmin silmin katsoa niin  itseämme, maailmaa kuin  taidettakin. Sillä kun annamme luvan sille, että voimme avoimin silmin katsoa kaikkea ympärillämme, voimme nähdä paremmin toisemme, arvostaa ja hyväksyä erilaisuudet ja etsiä sen jälkeen yhteinen kommunikointitapa erilaisten ihmisten kanssa.Tuo ymmärrys toisista ja itsestä olisi minusta yksi suurimmista asioista maailmassa, mitä tavoitella.

                                                                                            Kuva: Eeva Rantala

Syvyyksiä

                                                                                            Kuva: Eeva Rantala

" Yö värähtelee

tähtien taajuudella.

Sanantuojat ovat tehneet tehtävänsä

                                        ja menneet.

Ne kertovat minulle itsestäni

ja tiedän ettei siinä ole kaikki

siinä ei ole minusta kaikki:

olen enemmän.

Myös elämästä ne kertoivat

            ja elämä on paljon enemmän

Minun toivoni on siinä

ettei tässä ole kaikki,..."

                                                                                          ote  Eeva Tikan runosta

Läheinen perhetuttumme Jouko Ikola luki tämän runon minulle ylioppilas juhlissani. Lauantaina siitä tulee kuluneeeksi jo 9 vuotta. Olen monesti kaivanut tämän runon tavaroideni seasta ja lukenut sen. Ja se on antanut lohtua ja uskoa niinä hetkinä, jolloin oma usko itseen ja omiin kykyihin on vähissä. 

Tiedän olevani syvällinen ihminen, joka jää pohtimaan ja miettimään pieniäkin asioita. Liiankin monet asiat otan äärimmäisellä vakavuudella vastaan ja sisimpäni värähtelee jo pienistäkin asioista. Jo lapsena jäin korvat auki kuuntelemaan venhempieni ja heidän ystäviensä syvällisiä keskusteluja ihmisestä ja elämästä. Silloin jo koin, että tuntuu vaikealta vain juosta elämää eteenpäin kevein jaloin,  kun tässä elämässä ja ihmisessä on niin paljon syvyyksiä, mitä pysähtyä katsomaan.

 

 Välillä ihmettelen, kuinka paljon täällä maailmassa keskitytään vain kuoreen. Ihmisten seassa liikkuessa korviin nousevat vain keskustelut ulkonäköpaineista, toisten ihmisten tekemisistä tai tekemättäjätättämisistä. Onko kiireen syy vai kykenemättömyyttä kohdata toinen, mutta liian usein ihmiset myös hautautuvat saavuttamattomiin, kun joku toinen olisi lähellä ja valmis antamaan aikaa.

 Ja kuitenkin meissä kaikissa on paljon enemmän kuin miltä me tai kotimme näyttää  ja elämä on paljon enemmän, kuin mitä teoistamme voi katsoa. "Meillä on niin monta matkaa elämässä kuljettavana ja se pisin matka, on matka omaan itseensä.": Jouko Ikola

Työtä ja huvia

rumppuputkesta kukkatelineeksi

 

 Kesä tuli. Tekemistä riittää ulkona niin, ettei malta tulla sisälle ja istuutua koneen ääreen. Sain kasvimaan alulle ja taimia istutettua ympäri pihamaata. Pojat ovat saaneet juosta sadettimen alla ja käki kukkuu lähes tauotta. Nuorimman poikamme istuessa isin kyydissä traktorissa olen Joonatanin kanssa puuhaillut piha hommissa.. Teimme yhdessä tikkaat leikkimökin katolle, kasvimaalle puutarhatyökaluille oman säilytyspaikan, maalasimme kasvihuoneeseen pöydäksi vanhan sähkökaapelikelan ja istuimeksi Lapinsalon vanhan kirkonpenkin sekä tuunasimme vanhan rummppuputken pihamme tuloristeykseen. 

On ollut ihmeellistä kuinka paljon neljävuotiaan kanssa voi tehdä!  Viime kesänä vain haaveiltiin näistä asioista, mitä tänä keväänä ollaan jo saatu tehtyä, eikä kesä ole kunnolla vielä edes alkanut.

  

kasvimaan työkaluteline

Mukavia asioita tehdessä vauhti tahtoo kiihtyä ja inspiroivia töitä jatkaisi ilta myöhään asti. Tavallisen arkirytmin kadottaa helposti kun jää iltaisin valoisalla puuhastelemaan muutaman tunnin normaalia kauemmaksi ja aamulla haluaa kuitenkin herätä varhain. Viime kesänä sen huomasin ja kesäkuulla tahtoi jo voimat hiipua ja mieli mustua.

 Reilu viikko sitten tilan vanha Alpo-ukki oli meillä käymässä ja juttelimme hänen ja appeni kanssa työn teosta. Vanha ukki kertoi, kuinka ennen jaksamista helpotti, kun hevonen tarvitsi kesken rankan työpäivän lepoa. Silloin sai itsekin heittäytyä hetkeksi pellon laitaan lepäämään ohjakset käsissä, heräten siihen, kun hevonen alkoi nykiä. Mieleeni on nousi myös, kuinka  rakas edesmennyt isotätini sanoi minulle ja sisarilleni lapsia ollessamme että:" silloin kun työmäärä alkaa ahdistaa, on mentävä työnviereen maata". Kun on levännyt, sitä pystyy tarttua eri lailla hommiin eikä työmäärätkään ahdista. Jospa sitä osaisi nyt pysyä kohtuudessa myös kaikessa tässä mukavassa touhussa!

                                        

kasvihuoneen kalusteet

pieni havuryhmäni

Kaunis maailma

Kesä taitaa alkaa. Taimet vaihdettu vahvempaan multaan, odottamaan kasvihuoneeseen pääsyä, elämä siirtynyt terasslle ja ulos. Pääskyset tuli, käki kukkui ja ensiviikolle on luvattu hellettä. Välillä ollaan haettu taimikuormia ja yhdessä istutettu puiden ja pensaiden alkuja. On kerätty kiviä uusien nurmiekoiden tieltä ja vain keinuttu, potkittu palloa ja leikitty hiekkalaatikolla. Muutamana päivänä olemme kiivenneet Joonatanin kanssa ukin ja mummun katolle, katselemaan maisemia. Eilen viimeksi istuskelimme katolla, tai oikeastaan makoilimme nuohoojan tikkaiden yläpuolella. Katselimme pilviä ja kuuntelimme ääniä. Siinä Joonatan sitten nousi ja katseli alas ja sanoi: "äiti, katso kuinka kaunis maailma!"  

Kunpa pystyisi katsoa maailmaa niin, että se olisi kaunis keskeneräisenäkin! Monesti huomaan katsovani asioita joko niin, että häiritseepä nuo heinät tuolla silmää- pitäisi mennä kitkemään tai kuin katsoisin jollain laseilla, joilla näkee 5 vuoden päähän.. Ja samalla vielä ajattelen, että kyllä sitten on kaunista, kun tuo hökkeli on tuosta purettu ja nuo taimet kasvaneet.. Liian paljon on muttia elämästä nauttimisessa. Onneksi on noita pieniä, jotka näyttävät ja kertovat sen meille niinäkin hetkinä, jolloin itse emme niitä näe!!!

Joku suuri odotuksen tunne on kuitenkin joka keväänä. Sitä miettii minkälainen kesä sitä on tulossa ja mitä kaikkea sitä tapahtuukaan.. Muutaman viikon päästä meilläkin elämä muuttuu, kun ensimmäiset kesätyöntekijät aloittavat.. Kun hiljaiseloa on kstänyt koko talven, on aina mukavaa, kun tila täyttyy ihmisten hyörinästä ja moni asia menee eteenpäin.. Tänäkin kesänä meille tulee 8 kesätyöntekijää. Osa maatilan töihin ja osa minulle kotiavuksi. 

Olin seurustelumme aikaan itsekin täällä kesätöissä. Meille muodostui kesätyöntekijöistä pieni tiivis ryhmä. Nukuimme kaikki aitan yläkerrassa, teimme paljon töitä, mutta pidimme myös hauskaa. Erityisen lämmöllä muistan kesästä monet lenttis matsit iltaisin ennen saunaa, sateenropinan aitan kattoon ja Johanna- anoppini ja Anni mummon järjestämät pihakahvit milloin rehunteon päättymisen milloin eläinten uloslaskun tai muun sellaisen kunniaksi... Se oli ihanaa yhteenkuuluvuutta ja ihanaa yhdessä tekemistä.. Viimevuonna sain nähdä jotain samaa meidän kesätyöntekijöillämme ja toivottavasti myös ensi kesä tuo sitä hetken yhteisöllisyyttä, iloa ja yhdessätekemistä tänne muutoin niin hiljaiselle maatilalle;)!!!

Mahdollisuuksia

Maatilalla, jossa on paljon rakennuksia sekä aktiivisessa käytössä olevia, että jo aikansa eläneitä, on ihanaa suunnitella, mitä kaikille rakennuksille ja tavaroille tekisi. Pienien ja isojen mahdollisuuksien kirjo on suuri niille, jotka osaavat itse tehdä ja rakentaa tai niille joilla on intoa ja kokeilunhalua :)

Paljon on haaveita ja ajatuksia niin pieniä kuin isojakin. Jo käynnissä oleva iso hanke, on rakentaa vanhaan rehutorniin kaksi kerrosta: toinen minulle joogahuoneeksi ja toinen Valtterin biljardihuoneeksi. Pyöreä rakennus, jossa portaat kiertäisivät seinän viertä ja ikkunat avautuisivat joka suuntaan n. kuuden metrin korkeudessa on minulle ehkä se odotetuin unelma. Toinen paljon suunniteltu rakennushanke on tehdä pihalle puusauna ja kesäkeittiö terasseineen. Idea lähti ajatuksesta kunnostaa vanha asuinrakennus tähän käyttöön, mutta rakennus oli ehtinyt valitettavasti päästä jo liian huonoon kuntoon.  Olen nyt tehnyt hahmotelmia paperille, minkälaisen kokonaisuuden rakennuksesta tekisimme. Pihasauna on toki usein mielessä, kun vanha asuirakennus on jokapäivä katseen kohteena keittiön ikkunoiden edustalla. Rakennus ei silti ole ensimmäisten työurakoiden joukossa nyt, kun luovuin ajatuksesta kunnostaa vanha talo. Tänä kesänä pihattoomme rakennettava lisäsiipi automaattiselle ruokintajärjestelmälle vie varmasti aikaa, vaikka ulkopuolistakin työvoimaa on palkattuna. Silti haaveenamme on saada kesän aikana iso lato maalattua ja rehutornin laudotus kunnostettua. Kun Rakennus on iso niin kulunut maali ja hapertuneet laudat näkyvät kauas:(

Pieniä puuhiani on tälle kesää myös vanhan aitan laittaminen viihtyisäksi.  Aitta on oikeastaan ainoa vanha kunnossa oleva hirsinen rakennus, joka kantaa tilan historiaa niin seinissään kuin tavaroissaan. Viime viikolla aloin järjestellä  aittaa uusiin puihin ja vein täysin rikkimenneet ja sinne kuullumattomat tavarat pois. Joitain löytöjä olen sieltä jo aiemmin tehnyt. Hain mm. vanhan maidon separointiastian, joka toimii nyt meidän lehtikorinamme.

Pihalla on tarkoitus saada tänä keväänä minulle kasvimaan alku ja kukkapenkki rinteeseen, istuttaa muutama norjanangervo ja puita takapihallemme sekä vielä ennen syksyä istuttaa pihlaja- valokuja pihatiellemme. 

Viimeviikolla hain vanhan betonisen rummppuputken pihaamme aivan tulotien risteykseen. Maalaan sen talomme väriseksi, kiinnitän talonumeron siihen. Sisään istutan riippuvia kesäkukkia valumaan karheaa betonia vasten. Kunhan saan projektini valmiiksi voin laittaa tänne siitä kuvan:)

Nyt kun tanssiminen on jäänyt vähäiseksi, tämä pieni somistelu eli sisä ja ulkotilojen suunnittelu ja toteutus, on noussut hyvin tärkeäksi osaksi elämääni. En pidä itseäni mitenkään erikoisena sisustajana tai tämän alan taitajana, mutta nautin siitä paljon. Saan olla tekemisissä luovien ratkaisujen kanssa, tutkia, pohtia ja tehdä itse!! Puuhastelusta saan iloa ja energiaa ja tekemisestä ja kättensä jäljen näkemisestä saa tunteen elämisestä. 

Sukupolvien ketju

Reilu kuukausi sitten vanha ukkimme muutti Pajulan vanhasta rakennuksesta kylälle, lähemmäs palveluja ja jatkuvaa huolenpitoa ja hoitoa.. Vanhuksien muutot hoitolaitoksiin on tätä päivää jo suurimmalle osalle väestöä, mutta yhä se tuntuu vaikealta meille, jotka jäämme asumaan siihen ympäristöön, missä vanhukset ovat syntyneet ja koko elämäntyönsä tehneet. Tyhjä talo omamme vieressä on enemmän kuin tyhjä talo. Jollain tapaa tuntuu siltä, että siinä omalta osaltamme sinetöityy sen vanhan tradition kuolema, jossa vanhukset saavat elää koko elämänsä omassa kodissaan.

Sukupolvien yhteiselo ei monessakaan paikassa ole ollut helppoa, kun rajoja ja elämtyyliä on joutunut opettelmaan niin uusi tulokas, kuin muukin perhe. Niistä rypyistä on kuitenkin saatu suoria ja elämää pystytty jatkamaan.. 

Itsekin huomasin, kuinka haastavalta tuntui perustaa omaa kotia ensin miehen vanhempien tulevaan, sukupolvenvaihdoksen jälkeiseen taloon, mutta myös rakentaa oma talo 20 metriä kauas vanhan Pajulan seinästä sekä keskelle kahden vanhemman sukupolven elämää.

 Jos asuu kaupungissa, tietää tasan tarkkaan, mihin minun asuinhuoneistoni raja ulottuu ja mitä minulle kuuluu. Olen luontteeltani hyvin toimelias ja jos saan jonkin ajatuksen päähäni, aloitan sen suunnitelun tai toteutuksen heti ( tai ainakin heti päättämäni suunnitelman mukaisesti;). Minulla on tarve siihen, että asiat ympärilläni olisivat loogisesti järjestettyjä sekä esteettisesti kauniita. Tässä kohtaan iso maatila ja sukupolvet samalla tontilla oli minulle haastava paikka. Kun aitoissa ja muissa rakennuksissa oli vielä kahden viljelijäsukupolven sekä Valtterin sisarusten tavarat, eikä minulla ollut oikeutta niitä hallita tai järjestellä, vaikka ne siinä omalla pihallani olivatkin ja tuntuivat kävelevän minua vastaan joka välissä.

Toiseen asiaan mihin törmäsin alussa monta kertaa, oli kyselyt, mitä täällä aion tehdä. Pihamme ei ole vain ostettu tontti, jonne kenelläkään ei olisi ollut mitään suhdetta saati tuntemuksia ja muistoja. "Et kai kaada noita puita" ja muita saman suuntaisia hiljaisia toiveita kuului herkille korville aluksi aika paljon. Ja kun minä olen minä ja ensimmäisestä kerrasta lähtien suunnitellut, mitä kaikkea tänne saisikaan, niin alkoihan muutoksia tapahtua. Niin lähti Valtterin lapsuudenkoti ja piha pihlajat, maatilan sukupolvenvaihdos yönä jo kirmattiin vaihtamaan pihaton toimiston huonekalujärjestys uusiksi.( ja siellä Heikinmäelläkin ehdittiin mullistaa koko talo ja piha ja aittaakin..) Paljon on täällä jo muuttunut, mutta  vaikka näkymä on erilainen kuin aiemmin ja tulee vielä paljon muuttumaankin, niin se on se minun jälkeni, minkä tänne jätän.

 Anoppini sanoi joskus viisaasti, että jokaisella sukupolvella on maanviljelyksessäkin omat tehtävänsä. Anni-mummu ja Alpo- ukki lähtivät 50- luvulla erikoistumaan, eli muut kotielämäimet jäivät pois ja iso 27 lehmän navetta nousi pihaan. Hulluina kuulemma pidettiin, kun sellaisen hallin rakentavat. Mutta suur kiitos heidän, sillä siitä mieheni Vanhempien oli hyvä jatkaa. Heidän kaudelleen tuli iso laajentaminen. Tila kasvoi kokoa kahdestakymmenestäseitsemästä lehmästä sataan ja peltoja raivattiin ja ostettiin isot alat. Taas sukupolvenvaihdosta tehdessä, saimme olla enemmän kuin kiitollisia siitä tilasta, minkä haltuumme saimme. Meillä on haaveita ja pyrkimyksiä päästä kohti mahdollisimman suurta omavaraisuutta niin sähkössä, kuin eläinten ruokinnassakin, mutta nähtäväksi jää mitä tapahtuu. Maatila ottaa ison osan elämäämme, mutta sitäkin tärkeämpää on silloin viihtyä täällä. Harva ihminenhän muuten viettäisi omassa kodissaan tai kotiympäristössään n. 11 kk vuodesta! Uskon, että me jotka asumme, työskentelemme ja elämme suurimmaksi osaksi näillä nurkilla ja näissä rakennuksissa, niin niiden laittaminen ja kunnossapito, on silloin iso sijoitus myös itseemme ja omaan hyvinvointiimme.

Tässä kuva keittiöstämme keväällä 2014

Kotimme kuvattuna viime kesänä